VEPSZE NYELVŰ SZÖVEGGYŰJTEMÉNY VEPSÄN KELEN LUGEMIŠT
VEPSÄN KELEN LUGEMIŠT
VEPSZE NYELVŰ SZÖVEGGYŰJTEMÉNY
REDAKTOR
SZERKESZTŐ
ISTVÁN SAY
SAY ISTVÁN
SIÓAGÁRD 2012
SIÓAGÁRD 2012
5
»Vepsän kel’ eläškandeb – nece om meiden vahvmeližuz’.«
ÚJSZÖVETSÉGI RÉSZLETEK
A vepsze nyelv élni fog – ez szilárd meggyőződésem. EVANGELII MATVEJAN MÖDHE (OTEGED) Folia Uralica Debrecensiensia 15. ♦ Käraukatoi grähkišpäi Jumalaha! (3,2) ♦ I Joan valati heid Jordanas. (3,6) ♦ Minä valatan teid vedel, käraudamižen valatusel, hän valatab teid Pühäl Hengel i lämoil. (3,11) ♦ Ved’ minei tarbiž sada sinuspäi valatamine. (3,14) ♦ Konz Iisus oli valatadud, hän libui pigai vedespäi. (3,16) ♦ Ku tö unohtat kaiken pahan, midä oliba tehnuded teile toižed, siloi teiden taivhaline Tat pästab teiden grähkäd. (6,14) ♦ Kaikutte grähk i pahad sanad pästtas mehile, no ken sanub pahoid sanoid Pühän Hengen polhe, sille sidä grähkäd ei pästkoi. (12,31) ♦ Valatagat heid Tatan i Poigan i Pühän Hengen nimes! (28,19) ♦
Kézirat – magánszerkesztés © Say István 2012
6
7
MEIDEN TAT http: vep.wikipedia.org/wiki/Meiden_Tat
KÖZMONDÁSOK, SZÓLÁSOK, SZÓLÁSHASONLATOK, SZÁLLÓIGÉK
Meiden taivhaline Tatoi! Olgha pühä sinun nimi. Tulgha sinun valdkund. Tehkaha kaik sinun tahton mödhe, täl mal kut i taivhas. Anda meile tämbei jogapäiväine leib. I pästa meiden velgad, kut mö-ki pästam meiden velgnikoiden velgad. Ala ve meid kodvusehe, no päzuta meid pahaspäi. Sinun om vald i vägi i hüvüz’ kaikeks igaks. Amin’!
http: www.krc.karelia.ru/doc_download.php?id=2217&table...
♦ Andoi Jumal sun, andab sömäd-ki. ♦ Ei kaik ole kuld, mi kuštab. ♦ Elo meleta kuti puzu reigunke. ♦ Habaspäi koiv ei kazva. ♦ Hir’ purnhu näl’gha ei kole. ♦ Händaspäi hebod ei voi val’l’astada. ♦ (Hän) kacub kuti oinaz udhe verajaha. ♦ (Hän) kadoi kuti kala vedhe. ♦ Kaik om sinna i tänna. ♦ Kala hapneb päspäi. ♦ Karged tozi om paremb magedad kelastust. ♦ Kažin nagr, a hiren voik. ♦ Kelastajan sanad ei makskoi nimidä.
8
♦ (Hän om) keletoi kuti kala. ♦ Koivuižes kandos habašt vezod ei kazva. ♦ Kroikoi ei koki sil’mid kroikoile. ♦ Käbu kuzespäi edahaks ei lankte. ♦ Laškale kaiken: huba sä. ♦ (Hän) ličeb nena verhaze töhö. ♦ Mi meles, se i keles. ♦ (Hän) mudaidab kuti täi. ♦ (Hän) mäneb kuna pä kandab. ♦ Nutai koir jänišad ei sa. ♦ Ozad ed omble lepkehe. ♦ Pen’ hir’ suren kegon söb. ♦ (Hän) pidäse maman lepkes. ♦ (Nece) putub kuti kana kapkehe. ♦ Rad mehen čomitab. ♦ Sanoid ei täudu. ♦ Sinun sana da Jumalale korvha! ♦ (Hän) säraidab kuti haban lehtez.
9
♦ (Hän) tartub kuti takkiž. ♦ Tedo om luja azeg. ♦ (Vihm) valab kuti kauhaspäi. ♦ (Hän) vedäb muiged mod. ♦ Vepsän kel’ eläškandeb – nece om meiden vahvmeližuz’. ♦ Vilul säl kala mäneb süväle. ♦ Vägi om ühtmudes. ♦ (Nece) ümbri keles punose. ♦
10
11
TANULMÁNYOK
venäks, a vepsän kel’ oli lükäitud toižele ika koumandele planale. Erasti vepsläižed lopiba pagišta vepsäks i eskai rahvahankirjutamižen aigan saneliba, miše hö oma venäkel’žed, a pasportaha paniba, miše hö oma venänikad. Nece situacii vähäižen vajehtihe vodel 1930, konz Venämale möst tuli mugoine aig i anttihe vald tegelta kirjkelid vähäluguižiden-ki rahvahiden täht. Siloi oli paindud enamban 30 erazvuittušt vepsänkelišt kirjad. Om lujas žal’, miše nece aigkeskust oli mugoine pen’ – vaiše 5 vot. No nene voded oma lujas tarbhaižed vepsän kelen istorijas. Vepsän kirjkelen olend libuti mugažo rahvahan ičetundmusen. Äjad vepsläižed möst kändihe ičeze rahvahaze. Muga 1890-vodel rahvahankirjutamižen aigan vepsläižid oli 25284 henged, vodel 1939 – 32000 henged. Da völ jäl’gmäine lugu tedaimehiden mödhe ei olend oiged. Tedaimehed andoiba mugoižen lugun ku 50000 henged. No vodel 1973 Venän valdkundan politik möst om vajehtanus. I möhäižiš voziš vepsläižed kaik enamban suloiba toižiden rahvahiden keskhe, i vodel 1989 rahvahankirjutamižen aigan sanutihe, miše vepsläižid om jänu vaiše 12000 henged. Heišpäi-ki vaiše poled mahtoiba pagišta vepsäks. Nece om tonu sihe, miše vepsläižed tegihe vähäluguižeks rahvahaks. I vaiše jäl’gmaižen voz’kümnikan aigan möst pagižeškanziba, miše vähäluguižed rahvahad ei voigoi iče valdkundan i toižiden rahvahiden abuta eläda edemba, i, voib olda, ei voiškakoi haškahtada jo koumandehe aigtuhanikaha. Neniš problemoiš äjan om pagištud erazvuiččil seminaril da konferencijil. 19-20 kül’mkud 1996 vot Helsinkiš oli senimar „Vähäluguižed rahvahad äikeližes mirus” (sen tegijoin oliba suomalaine Juneskon komitet, Castrensebr i Helsinkin universitet). Avstralian rahvahanuniversitetan professor Stiven Wurm om pidanu melentartuižen dokladan rahvahiden keliš. Kaik vähäluguižiden rahvahiden keled hän jagoi vidhe gruppaha: 1) keled, kudambil völ pagištas, no lapsed kaik vähemban pagižeba mamankelel; 2) keled, kudambil lapsed jo lujas vähän pagižeba mamankelel, a paginikoiden iga läheneb 50 vodhesai; 3) keled, kudambil lapsed jo ei pagiškoi, a paginikoiden iga om enamb 50 vot; 4) keled, kudambad seižuba jo surmankündusel (nenil kelil pagižeb pen’ grupp ristituid, vaiše vanhoid); 5) kolnuded keled, kudambil jo enamb ei pagiškoi.
Nina ZAICEVA VEPSÄN KIRJKELEN PROBLEMAD: OLEM-IK SURMANKÜNDUSEL? http: kodima.1accesshost.com/kirjutesed/zaitseva_1.htm Vepsläižed om üks’ Baltianmeren suomalaižiš kelišpäi. Hö eläba Venän koumen suren järviden keskel: Änižen, Ladogan da Vauktanjärven. Vepsläižed elotahod oma koumes erilaižes administrativižes oblastiš: üks’ vepsläižiden pala eläb Karjalas Äniž-järven randal, kus om tehtud Vepsän rahvahaline makund (vai volost’). Surembad küläd täs oma Šoutjärv’, Šokš, Kalag’ i toižed. Toine pala vepsläižid eläb Leningradin oblastiš Süvärin i Ojatin randoil. Sid’ surembad küläd oma Vingl, Järvidenkülä, Vil’häl, Kurb, Ladv i toižed. I koumanz’, penemb kaikid pala vepsläižid eläb Vologdan oblastiš. Surembad küläd oma Pondal, Kuja, Voilaht, Päžar’ i toižed. Vepsän kel’ jäl’gmäižehe aighasai oli kelen, kudambal ei ole olnu kirjkel’t. No nece ei venu sihe, miše kel’ ani kadonuiži dai kolnuiži, vai se heittihe kommunikaciaspäi. Voib sanuda enamban: rahvahal ezmäi ei olend-ki mugošt tundmust, miše heiden kel’ om tošt sortad. Vaiše 1900-vozilpäi nece tundmuz zavodi vajehtadas, sikš miše äjad pened rahvahad, kudambad ende oliba olnuded Venämal kirjkeletomad, zavodiba tegetoitta kirjkelid. Nece painoi vepsläižiden ičetundmusehe, kaik enamban tuli sil’mnägubale meletuz, miše ku kelel ei ole kirjutadud kel’t, ei ole kirjamid, ka kel’ ei voi olda mugoižes-žo arvos, kut toižed keled, kudambil oma kirjtradiciad. A se, miše školiš-ki ei olend vepsän kel’t i lapsed ei opendanugoi mamankel’t, völ enamban tugezi necida meletust. Necen tagut vanhembad da kazvatajad zavodiba pagišta ičeze lapsidenke
12
13
Necen klassifikacian mödhe vepsän kel’ voib sijäta I dai IV gruppan keskhe, sikš ku erilaižiš küliš kelenmaht om erazvuitte. Ku, ozutesikš, Vologdan oblastiš kelenmaht voib sijäta I gruppaha i – vaiše vähäižel – II gruppaha, ka Petroskoinlidnan vepsläižiden kelenmaht (4000 henged) voiži sijäta jo III i IV gruppaha, Piterin oblastin vepsläižiden kelenmaht voiži panda I-III gruppaha. Om žal’, miše meiden käziš ei ole andmusid kelenmahton polhe. Sen täht gruppiden sijätand om läheline. Mugoižed andmused pidaiži tehta i toda sil’mnägubale; ned andaižiba sel’ktän kuvan i voižiba abutada udessündutandan processas. Pagin om siš, miše ku kelenmaht om erazvuitte, ka voiži tehta alternativižid openduzkirjoid i hilläšti tazoitada kaikiden lapsiden kelenmaht. Nece voiži toda äi ližad, i om lujas žal’, miše meiden man nügüd’aigine ekonomik ei anda meile tehta muga. I hot’ vepsän kelenmaht jäl’gmaižiden voziden aigan ei jo kazvand, vepsläine rahvaz, kudamban ozan voiži nimitada tragiližeks, sai völ ühten, voib sanuda – jäl’gmaižen, statjan kaitas rahvahan. Perestroikan aigan erased tedaimehed, opendajad i kaik ned, kel kibišti südäimen ičeze rahvahas, zavodiba udessündutada kel’t, kul’turad, rahvast. Ezmäi kaiked kactihe, midä ende oli tehtud. Tradician mödhe kirjkelen pohjaks möst ottihe latinalaižed kirjamed, hot’ erased vastustiba-ki sidä. Ka, voinuiži kirjkelen pohjan otta kiriližed-ki kirjamed. No kut voinuižim lükäita polhe 32 vepsänkelišt kirjad, kudambad oli paindud 1930 vozil latinalaižil kirjamil? Da völ vepsän kel’ enamb pol’tošt voz’sadad oli olnu kelentedonobjektan. Om paindud äi kelenozutesid, töid kelen polhe, i kaikiš töiš vepsän kelen ozutesed om kirjutadud latinalaižil kirjamil. I nece om-ki vepsän kirjkelen istorii. Voinuiži-ik sen lükäita polhe i zavotta kaiken pal’hal sijäl? Nece olnuiži sur’ el’getomuz, sikš oli-ki pättüd otta pohjaks sen kirjkelen tradician, kudamb jo oli zavottud ende. Sid’ pidi valita kirjkelen pohjpagin. Meil oli koume matkad: jatkta se, midä oli zavottud 30 vozil; otta pohjaks uz’ pagin; löuta völ mi-ni toine. Mö olem kacnuded, mi om tehtud heimolaižiš keliš. Tezim siš, kut tetab kelentedaimez’ Dmitri Bubrih tahtoi tehta ühthižen karjalan kirjkelen, tezim, miše äjad lugetihe necen
toivon tühjaks. Olen mugošt mel’t, miše toiv – sada ühtline kirjkel’ – ei voi olda tühjan da negativižen. Muga meletan karjalan-ki kelen polhe. Dmitri Bubrihal ei olend aigad kaik meletused panda eloho, ved’ kaik nene processad jopetihe, sauptihe. Midä koskeb vepsän kel’t, necen aigan mö pätim ühtenzoitta kel’t. Mö el’genzim, miše ühthine kirjkel’ enamban kaiked ühtenzoitab rahvast. Vepsän kelen paginoiden keskes ei ole mugoižid surid eroid. Vepsän rahvaz om vähäluguine, i oliži sur’ el’getomuz tehta sen täht äjak-se kirjkel’t. Oli pättud otta kirjkelen pohjaks keskvepsän pagin, kut oli tehtud 1930-vozil. Muga oli jatktud kirjkelen tradicii. Pidab sanuda, miše 1930-vozil vepsän kelen opetuz vaiše zavodi-he, kirjkelen tegijad enamban tetihe vaiše kodipaginad i ei tednu-goi toižid paginoid, sikš ei voinugoi otta kirjkel’he äjid paginoiden eričusid. Toine situacii oli l980-voz’kümnikan aigan. Nügüd’ om paindud erazvuiččid kelenozutesid, sur’ Vepsän kelen vajehnik (M.I. Zajceva, M.I. Mullonen. Slovar’ vepsskogo jazyka. Leningrad, 1972), kus om ozutezid kaikiš vepsän kelen paginoišpäi. Kaiken-se kirjkelen pohjaks otim keskvepsän paginan, kudamb kuti ühtenzoitab pohjoiž- da suvivepsän paginad. Kirjkel’he olem pätnuded otta enamban paginoiden päpirdoid, ezmäi kaiked vaihišton oblastiš. Tahtoim bohatoitta kel’t sinonimil erižiš paginoišpäi, oz.: sana – vajeh, čigičaine – hajubol, sättuda – kožuda, pereh – kanz, rat’k – läbi, ald – laineh i m.e. Openduzkirjoihe om pandud äi mugoižid sinonimrivid. Grammatikan oblastiš mö otim sil’mnägubale tarbhaižed paginoiden erod. Om tedab, miše pohjoižvepsän paginas oma vägestanuded, ozutesikš, passivižed formad, kudambid ottas paginaha aktivižes i passivižes znamoičendas, oz.: „Niičukaižed pestaze lava. Miiden posadas lava pestaze čuurul”. No nečiš-ki paginas voib vastata aktivan prezensas äilugun III personan formid, oz.: mäba, paba, lähtoba. Šoutarves voib paginas vastata, ozutesikš, mugoižidki sanundoid, kuti: „Lähtoba akad mecha, poimitaze babarmoid da pirgiid pašttaze”. Siš-žo sanundas rindati oma aktivan i passivan formad aktivan znamoičendas. Keskvepsän paginas imperfektas vägestamas oma aktivan äilugun III personan formad (läksiba, tuliba, oliba, tegiba i m.e.), a
14
15
prezensas – passivan formad (oz.: lähttas, oldas, tehtas). Suvivepsän paginas oma kaičenus enččed ezmäižed formad: oma kaičenus ičeze sijäl passivan i aktivan formad (lähteba, eba lähte, läksiba; lähttas, lähttihe). Vepsän kirjkel’he om ottud i aktivižed i passivižed formad. Openduzkirjoiš om tehtud (vai udessündutadud, ku sanuda oiktemba) ero, konz otta paginaha passivižid, konz aktivižid formid. Mugoižid ozutesid kelespäi voiži toda sil’mnägubale äjan toižiš-ki kelen kategorijoišpäi. Muga om sündnu se kirjkelen koncepcii, kudamb om pandud openduzkirjoihe. Ezmäi oli äi jügendusid. Pigai jo ezmäižil kel’kursil voinuiži kulištada, miše sanoiden mod, sanoiden kulund libutoitab vastustust. Opendajad kaiken saneliba, miše „...meil pagištas toižil”. Pidi äjan pagišta radios, lugendlehtesiš, miše ei sa tehta abekirjad kaikuččel paginal. Ku tahtoim olda edemba-ki ühten rahvahan, ka pidab sündutada üks’ kirjkel’, kudamb ühtenzoitab rahvast. I vastustuz vähäižel hilleni. Openduzkursil opendajile kaiken nevotihe antta openikoile vald pagižemha muga, kut mahtaba. Openduzkirjoihe om pandud äi znamoid, kuspäi voi löuta leksikaližid i grammatikaližid sinonimid (oz.: abekirjas om znam, kudam ozutab, miše om todud sil’mnägubale paginal’žid eroid). Nece kebnenzoitab openduzkirjan el’gedamižen. Da völ kaikuččehe openduzkirjaha om pandud vajehnik, kudamb abutab el’geta kaik sanad, löuta sinonimad. Uden kirjkelen tegemine om jüged process. Kirjkel’ sündub hilläšti, voz’sadad. A meile, vepsäläižile, pidab ecta toižid teid, kudambad voižiba lühendoita necen aigan, sikš ku meil ei ole muga äi aigad, miše varastada, konz sündub kirjkel’. Sikš tedaimehed aktivižemb tehliba openduzkirjoid, openziba opendajid. Openduzkirjoiden tegemine oli i om mugažo jüged. Ende lugetihe, miše vepsän kel’ om hüvin opetud tedaimehil. No konz tuli aig tehta openduzkirjoid, ka nägištihe, miše äi grammatikaspäi oli vaiše pindaspäi nimitadud, ozutadud. Ei olend ni-miččid kelenoigendusid, ei olend ozutadud, miččil sanoil mitte paradigm om, om-ik sanoid, kudainbad seižuba eriži (oz., vepsän keles sanan lopuspäi oma kadonuded vokalid, i ei ole sel’ged, mitte sanantüvi om; verboil om äi lühetud formid – sid’-ki om äi jügedad, oz., mitte sanantüvi om verboil „leta” i „teta”, om-ik ühtejitte vai ei, ved’ verbad modolpäi
oma ani ühtejiččed, no sanantüvi om erazvuitte: lenda dai teda). Kuspäi löuta mugoižid tedoid? Sikš openduzkirjoiden kirjutamižen aigan pidi opetelda kel’t, toda sil’mnägubale sanoiden rivid i sündutada praviloid. Nece process om abutanu tedaimehile-ki nagištada, löuta ned „mustad täpläd”, kudambid pidi opetelda. Pidab sanuda, miše oli jüged tehta kaiken, miše školiš olnuiži vepsän kel’. Ezmäi kaik pidihe vaiše entuziazmal. Nügüd’-ki völ erasiš školiš vepsän kel’t opendaba kaik lapsed, i ei ole erod, om-ik hän vepsläine vai ei (oz., Vepsläižes volostiš Karjalas). Erasiš školiš opetas vaiše tahton mödhe, a kus-se vepsän kel’ om fakul’tativine urok. Ni-miččes oblastiš, kus eläba vepsläižed, ei ole kel’zakonad. Da völ opendajad ei mahtkoi otta kaiken siš-ki kel’zakonaspäi, kudamb om Venäs. Venän kel’zakonaha om kirjutadud, miše kaikuččel Venämal rahvahanikal om oiktuz pagišta mamankelel. No nece oiktuz radaškandeb vaiše siloi, ku toižed eläjad voiškandeba el’geta vepsläšt paginad. A muga – kut voib pagišta, ku sindai ni-ken ei el’genda. Täspäi nägub, miše sil tahol, kus, ozutesikš, tihedas eläba vepsläišed, mitte taho om vepsän rahvahan koditaho, ristituile pidab olda kaks’keližin. Venälaižile-ki pidaiži el’geta, miš pagižeba vepsläižed. Ved’ vepsläižed el’gendaba i pagižeba venäks. Kaik om zakonan mödhe. Om lujas žal’, miše Venämal zakon radab vaiše suriden rahvahiden päle, a vähäluguižed rahvahad oma kuti teveres. Ni-mitte zakon hüvin i tarkas heid ei kaiče, hot’ pagištas necen polhe äjan. Pidab, tozi, sanuda, miše školil nügüd’ om äi oiktusid, i kaikutte škol voib iče pätta, miččen programman mödhe opetas i äjak opeta školas mamankel’t. No žal’, miše školan pämehed ei el’gendagoi lophusai, äjak ripub heišpäi rahvahiden kaičendas man päl, ei el’gendagoi, mi om kaiked kal’hemb, i om-ik midä-ni kal’hemb man päl mi rahvaz. No kaiken-se, ei pidaiži kadotada optimizmad rahvahan udessündutandan processas. Ved’ tehtud penes aigas (5-7 vot) om ei vähä: 1) tehtud kirjkelen koncepcii; 2) tehtud i paindud kirjad i vajehnik 1 – 4 klassoiden täht; 3) avaitud vepsän kelen opendajiden gruppad universitetoiš Petrozavodskas; 4) aktiviziruitud vepsän kelen pagin radios, TV:s, om ičemoi lehtez „Kodima”; 5) vahvištuba kirjkelen tradiciad neniš publikacijoiš, mi om paindud
16
17
Karjalas i Suomes („Kodirandaine”, runokirj „Koumekümne koume”, pajokirj „Soitoine”, lugendlehtesen paindamine; Biblijan kändmižed: „Lapsiden Biblii”, „Iisusan elo”, „Markan Evangelii”, „Evangelii Joannan mödhe”, „Evangelii Lukan mödhe” i m.e.). Kazvab i ližaneb vepsän kelen vaihišt i termišt, vahvištuba grammatikan pravilad, sündub i hilläšti tuleb eloho orfografii. Nügüd’ kaik ripub norilpäi. Vepsän kel’ om surman kündusenno – kuna häškahtada edemba: eloho vai pimedaha? Kaik ripub norilpäi, heiden tahtospäi, i mugažo mirun tahtospäi: abutab-ik mir udessünduda vepsän kelele i kul’turale, tugedab-ik se ned pened i hoikad taimnuded, kudambid olen ülähän nimitanu.
Nina ZAICEVA BIBLIJAN KÄNDMIŽED HENGAHTABA UT ELOD KELIHE „Kodima”-lehtez: nomer 5 (semendku) 2001 Statistikan mödhe videlkümnel kahtel kelel, a kelid mail’mas tedaimehiden mödhe om läz kut tuhad, om jänu vaiše üks’-kaks’ pagižijad. Surman kündusel oma nel’l’sadad kaks’kümne kuz’ kel’t, mi znamoičeb, miše nenil kelil pagižeb pen’ joukoine vanhoiš ristituišpai. Erased kelentedaimehed sanuba, miše XXI voz’sadan lopus mail’mas linneb vaiše pol’ neniš kelišpäi, kudambil pagištas nügüd'. Keliden assimiläcijan processad teravas jokseba Venämas-ki. Keliden Rusttan kirjan mödhe Venämas kuz’kümne koume kel’t oma mugažo assimiläcijan laidal. Neche kirjaha om pandud vepsän-ki kel’. Erased tedaimehed lugeba, miše keliden assimiläcii i surm voib painda negativišesti kaikele mail’man mez’kundale. Sikš pidab pidenzoitta keliden elod, vahvištoitta heid. Konz mö tügedam kelid, mö tügedam voz’tuhiden aigan kaitud istorian i kulturan satusid. Enamban kaiked pidaiži nügüd’ pidada hol’t neniš keliš, kudambil ei olend kirjkel’t vai om lujas lühüd kirjkelen keskust. Ka, keled oma elänuded i kolnuded kaiken mail’man istorian aigan. Neciš ei ole ni-midä ut. No sid’ pöl’goitab kaikid se, kut teravas nece process mäneb nügüd’, kut süväs se kosketab i pureb kelid. Äjiš mail’man maiš, kut sanub Biblijan kändmižen uzištodlehtez (nomer 10, 2000), kudamban pohjal om kirjutadud nece sanutez, om tehtud abuprogrammad mugoižiden keliden täht. Voib homaita, miše Biblijan kändmižen Institut seižub necen abuprogramman tügeduses ezmäižiš riviš. Nece Institut om vaumiž antta abud Biblijan vai sen paloiden kändmižes jogahižen vähäluguižen rahvahan kel’he. Kaikutte uz’ tekst levenzoitab kelen röunad; sen pohjal leveneba ristitun-ki hengeližen kulturan röunad. Ved’ ei jogahižes kelespäi voib löuta vastusid mugomile tartusile, kudambid mülütab nece Puhä Kirj. Erasile om ani jüged el’geta, konz keles ei ole mu-
18
19
goižid sanoid, kut „armastuz”, „päzutand”, „toiv”. Ei olend mugoižid sanoid vepsan-ki keles. Vaiše oma olnuded erased jured, i sid’ heiden pohjal om saudud uzid sanoid da tärtusid. Erasti ni-kut vepsän-ki kelen pohjal ei voi sanuda erazvuiččid Biblijan paloid. Siloi Kändmižen institutan radnikad kacuba udes i udes Biblijan tekstad, eciba miččid-ni uzid kändmižen pätusid, abutaba kandajale sada kelen pohjaspäi jo unohtaduid sanoid, jurid, sanoiden ühtenzoitusid. Kändmižen abul, minä jo iče-ki voin vahvištoitta, ku olen Biblijan kändai, sündub uzid sanoid, tärtusid, kazvab kelen maht, sen oigedkirjutamine, sen stilistik. Voden 2000 lopus Helsinkiš om paindud uz’ kirj, kudamban nimi om „Ilouutinen kaikille kansoille” („Ilouzišt kaikile rahvahile”). Necen kirjan ezisanoiš sen toimitai Anita Laakso, Biblijan kändmižen institutan Helsinkin filialan pämez’, kirjutab, miše necida hüväd uzištod ezmäižin kulištiba Betleheman tahon paimned jo kaks’ voz’tuhad tagaz. Hö löuziba Jiisus-lapsen i rigehtiba starinoita neciš toižile mehile. Ezmäi neciš starinoitihe vaiše paginoiš. No uden voz’lugemižen ezmäižel voz’sadal kirjutadihe nene muštmižed lisusan polhe kirjamil. Matvejan, Markan, Lukan i Joannan tekstad kucuškatihe evangelijoikš. Nene evangelijad om kätud nügüd’ vepsän-ki kel’he. Ezmäižile kändmižile om pandud nimi „kodvkändmižed”, sikš ku pidab völ äi kerdoid kacta i koheta, parembzdoitta tekstan kel’t. Lukan evangelijas om mugažo starin lisusan sündundas. Necen evangelijan palan erasti kuctas Raštvoiden evangelijaks. Ani nece pala om-ki pandud udehe kirjaha. Se om paindud seičemeltoštkümnel suomalaiž-ugrilaižel kelel. Meid kaikid vel’l’rahvahid ühtenzoiti nece ilouzišt völ ker-dan, tegi lähemba toine toižele. Kuvid kirjaha, kudambad tuleba ani henghe, om tehnu karjalaine kuvitai Margarita Jufa. Kuva vepslaižiden lehtpoliden täht om pandud kirjan koreleki, i nece kuti tegeb mindai völ ilokahamb: ved’ nece ozutab – om minun-ki maman kelel nece ilouzišt sanutud. I kirj vahvištoitab sidä, se ozutab necidä jo ičeze korel! Vepsänkeline starin om sijatud 14-15 lehtpolele.Tahtoižin jonoštada necen palan üks’ sanund:
– Kittas Jumalad korktas taivhas, I mas om kožmuz rahvahan keskes, Kudambad hän armastab. Pidaiži meile-ki kitta Jumalad siš, miše hän abutab hengahtada ut elod vepsän kel’he, vahvištoitta sidä, süvenzoitta sen mahtod da čomut. Sur’ spasib sinei, Biblijan kändmižen institut, miše muštad jogahižes penes-ki rahvahas. Äi kituzsanoid tahtoižin sanuda minun rahvahaspäi sinei-ki, Anita-sizar, miše kibištab sinai südäin meiški, vepsläižiš i miše uskod sinä meihe! Ku kaikuččel meišpäi, vepsläižišpäi, kibištaiži muga südäin ičemoi rahvahas da keles, siloi mö voižim uskta enamban tulebaha aigha.
20
21
CIKKEK
ozutada, miše mugoine rajon tehtas ei vaiše sen täht, miše tägä om rähvahaližid problemoid, a sen täht, miše om sur’ taht abutada pätta nenid problemoid, udessün-dutada kelid, hengahtada sihe ut elod. Nügüd’ mugoine referendum tahtoidas tehta Präžan rajonaha. Neciš rajonas eläb suomalaiž-ugrilaižid läz 47%. Rajonan pämez’ Aleksandr Šerbakov sanub, miše hän ei tahtoi sirtta referenduman märad aigembile päivile. Mugoine azj, kut referendum, ei ole kebn tö, pidab kaiken hüvin kacta ei üht kerdad. Rajonan pämez’, a iče hän om venänik, el’gendab necen azjan tarbhust. Referenduman vaumičendrad sid’ zavottihe sišpäi, miše tehtihe lehtesen kal’t küzundišt rahvahan keskes. I sid’ oli todud sil’mnägubale, miše rajonan enambišt ei ole vasthapäi referendumad. Neciš rajonas 13 školas opetas karjalan kel’t, koumehe školha om tehtud suomalaižugrilaižiden kulturiden keskused. Hüvä oliži, ku neciš rajonas referendum tuliži eloho. Ku Karjalas ei ole kel’zakonad keliden kaičendan abuhu, ka mugoižed rahvahan rajonad voižiba iče pidada hol’t keles da kulturas, iče voižiba ecta mail’man abud erasiš azjoiš. I muite-ki, meiden oza, meiden uz’ elo, keliden udessündutand oma kaikuččen ristitun käziš. Pidab tehta muga, miše ristitud el’gendaižiba sidä, a ei varastaiži, miše vajehtamine parembaha polhe tuleb ičeksein. A elo ezmäi kaiked ripub meišpäi, meiden tahtospäi vajehtada sidä.
Nina ZAICEVA KAIK RIPUB ELÄJIŠPÄI „Kodima”-lehtez: nomer 4 (sulaku) 2001 Erasen aigan tagaz Karjalan valdkundas oli vaumičedud i vahvištoittud zakon rahvahan rajonan polhe. Zakonan tegijoiden melen mödhe nece zakon voiži abutada udessünduda niile tahoile, kus radaškandeb zakon, ekonomišesti i kulturišesti. Necen zakonan pohjal oli tehtud Kalevelan rahvahaline rajon. Möhemba, vodel 1994, oli saudud Vepsän rahvahaline volost’. No edemba i süvemba azjakaz i, minun melen mödhe, tarbhaine tö ei olend sirdnus. Miš om azj? Iče-k rahvast ei el’gendagoi zakonan hüvüt? Vai sidä ni-ken ei sel’genzoitand-ki ristituile? Nügüd’ hö ei muštkoi-ki, min täht i kenen täht om tehtud mugoine zakon. No kaiken-se uhokun 25 päiväl referendum oli tehtud Olonecrajonas. Nece rajon om üksjäine, kus karjalaižiden lugumär om 65 % kaikes rajonan rahvahan lugumäraspäi. Kuna völ pidaiži tehta rahvahan rajon, ku ei mugoižehe tahoze? No muga om tehnus, miše rahvast ei tulnugoi referendumale; oktemba sanuda, heid oli tulnu muga vähän, miše referendum ei sand ni-miččid rezultatoid. Mikš muga om tehnus? Rahvahaližen komitetan pämehen Viktor Ahtijevan melen mödhe, ei olend vedatadud tarbhaine sel’genzoituztö. Rajonan deputatad i rajonan pämehišt meletiba, miše rad tegese iče, hot’ hö oliba-ki referenduman polel. No hö ei tahtoinugoi vai ei voinugoi sel’genzoitta kaiked rajonan eläjile. A ved’ mugoižen rajonan status voiži, toižes polespäi, vajehtada ristituiden kosketandad kel’he da kulturaha, a toižes polespäi, mail’man sebrad tahtonke abutaižiba rahvahaližile rajonoile da volostile leta kel’t da kulturad, pidab vaiše mahtta säta erazvuiččid programmoid i ozutada, miše om maht i taht rata kulturan da kelen sündutamižes,
22
23
Marina GINIJATULLINA OPENDAB MEID NÄHTA HÜVÄD „Kodima”-lehtez: nomer 4 (sulaku) 2001
Hot’ i jüged oli baboil elo, nägi hän i sömännäl’ged, vedati viluid i hahkoid päivid, vaiše nügüd’-ki baboi kaiken aigan om hüviš meliš, i kaik külänikad čududelesoi – kut hän voib mugoman olda ičeze voziš! Baboi meid-ki opendab vaiše hüväd nähta kaikiš i kaikjal. Mö, kaik vonukad, lujas armastam meiden baboid, muštam kaiken aigan hänen hüvid sanoid i tahtoim toivotada sündundpäiväks hänele tervhut, pit’käd igäd i kaiked hüväd.
Minun baboile Aleksandra Sem’onovna Sokolovale täl vodel semendkun koumandel päiväl täudub 85 vot. Tahtoižin starinoita vähäižen hänen polhe. Sündnu baboi om Piterin agjan Mäggär-küläs. Om hän vepsläine, hot’ i pasportas kirjutadud venälaižeks. Ka ved’ i pagišta venäks baboi ei mahtand, kuni mö, vonukad, em augotanuded opeta venän kel’t školas i opeta baboid pagižmaha venäks. Nügüd’ baboi el’gendab, vähäižen venäks-ki pagižeb. Enzne elo oli kut i kaikil: neiččen – radod homendesespäi ehthasai, jäl’ges mehele mäni i läksi verhaze kanzha. Sid’ Man’a-tütär sündui-ki. Vodes päliči töndui Sur’ voin. Mikul-dedoin otiba saldataks i enamb ei nähnugoi händast ni murzäin’, ni pen’ Man’aine. Jüged oli siloi aig kaikel rahvahal, ka i babalein pidi ühtelaz kazvatada last, da midä tehta? Baboi, hot’ i kazvol pen’ om i hoikaine, käveli ühtes ukoidenke mecad čapmaha i karz’maha, haugod vedamaha. Voib olda, muga i elänuiži baboi kaiken igän ičeze sündundtahol, da proidi aig i kazvoi tütär, tundištihe noren prihänke Ladvan küläspäi, da i mäni mehele, läksi toižehe küläha elämaha. Möi baboi ičeze pertin i siš aigaspäi eläb Ladvan küläs tähäsai. Vanhtui minun baboi, a ku radnikan oli igän, ka ei voi radota aigad mänetada. Sil’mil ka radaiži kaiken, da käded jo ei olgoi mugomad, ku norel, ka i väged vähemb. Vaiše nügüd’-ki ühtes meidenke – noridenke baboi heinäntegole kezal joksti jokseb, da völ edel meid, lendab, kuti linduine. A kodiš kaikuččen pühäpäivän aigašti nou-zeb, ka i vedab päčišpäi jäl’geti surid’ rehtlid koloboidenke, kalitkoidenke da pirgoidenke. Ka i kut voib olda toižikš, ku keradasoi kezal kaik vonukad!
24
25
Olga ZAICEVA MEHIDEN EZMÄIŽED AVAIDUSED „Kodima”-lehtez: nomer 4 (sulaku) 2001
Olga ZAICEVA KULTURAN PURDE „Kodima”-lehtez: nomer 4 (sulaku) 2001
Nece zavodihe lujas amu, konz mez’ sädihe völ mecživatoiden nahkoihe, ei mahtand ni semeta, ni sauda. Hänen üks’jäine tö oli mectuz. Ku mecnikan azeg om palik da taug nolidenke, ka ed pörtte joga päiv kodihe sal’henke, ed ole külläine joga päiv. Naku eli-ki mez’ ei ristituiden kartte, a kut-se kondjan kartte: nouzli aigoiš, libuli puihe ploduid samha, ecli heinid, kaivoi mad, löudli sišpäi juruzid. Toižel sanal, azjad oliba ei ni muga, ei ni ninga, kojo-kut. Ezmäine avaiduz oli tehtud kelel, magul. Mez’ tedišti, miše üksil meckazvmusil södabad oma pähuded – plodud, lehtesed, semned, toižil – ei ni se, ei ni nece, koumanzil – juruded. Miččiden vaiše meckazvmusidenke tundištoitihe ristit! Toižen avaidusen abuti tehda viherdunu kogo kodin veres. Ni üks’ semnut ei lankte maha muite, i semned idiba hotkašti, läksiba orahaižile. Mez’ päti, miše hän ei enamb kulaida sömäd ecmas mecoiš i pöudoil, ved’ om paremb kerata satust ičeze pertin veres. Koumanz’ avaiduz oli lujas melentartuine. Mez’ el’genzi, miše erasil kazvmusil juruzil kaičendsija om man al, kuna kazvmuz varastamata paneb sömäd varha, miše änikoita toižel kezal, ei kadoda jäl’gita i jätta ičtaze jäl’ghe semnid. Ed pane varha äjad, konz sindai ahtištaba kaikiš polišpäi toižed juruded, kudambad ei antkoi ted man al i vastustaba jogahižes tippuižes. Siloi-se ristitud i kazvmused tegiba kaikid melentartuižemban kožmusen ühthižes rados. Siš ei ole ni käskoid, ni aigan märäd, ni sijäd, ni sanoid, ni allekirjutusid: ni-ken kožujišpäi ei mahtand kirjutada. No nägijäd oliba: päiväine, vezi i ma!
Baltianmeren suomalaižiden keliden opendamas minä kaiken süvemba el’gendaškanzin Kalevalan znamoičendad meiden kulturiden täht. Se om tetab meiden kel’kanzan irdpolel-ki. No sid’ jo tundištoituz tuleb kändmižen kal’t. Ei üht kerdad Kalevala om kätud venän-ki kel’he. Ezmäižen kerdan Kalevalan om kändnu venäkel’he L. Bel’ski, i se oli paindud vodel 1888. Siš aigaspäi, kut om tetab, Bel’skin kändmine paindihe 13 kerdad! Vähäižen möhemba (vozil 1898, 1910) oli tehtud völ üks’ venäkeline Kalevalan kändmine, kudamban tegijan oli E. Granstrem. No kut sanutas tedaimehed, nece kändmine om jänu Bel’skin kändmižen kuvahaižes i ei olend levedas tetab. Meiden aigan om tehtud jo koumanz’ venäkeline Kalevalan kändmine. Sidä oma tehnuded folkloran tedaimez’ E. Kiuru i runoilii A. Mišin. Uz’ kändmine ezmäižen kerdan om paidud Severkulugedlehteses vodel 1995–1997. Vodel 1998 se om paindud ezmäižen kerdan eri kirjan. Necen kändmižen pohjal oli tehtud lühetud kändmine peniden lugijoiden täht 2000 vodel. Minä olen mugošt mel’t, miše om tulnu se aig käta Kalevalad vepsän-ki kel’he. Suomen kelele letas kulturkeliden rindale ezmäi kaiked abuti Kalevala. Kalevalan kändmine voiži abutada norele vepsän kirjkelele sada rahvahan muštospäi kaik vaihišt, uzištada sidä i möst tehta tetabaks i läheližeks kaikuččele vanhale i norele vepsläižele. Minä en pette, ku sanun, miše vepsän rahvaz varastab nügüd’ mugošt surt poetišt töd, kudamb abutaiži letas kirjkelele udele pordhale. Toivon, miše löudub mugoine ristit, runoilii, kudamb voiškandeb tehta mugošt kändmišt, kudamb tundištoitab vepsläižid necen kulturpurtkenke mamankelel.
26
27
Maksim PLUHIN MINUN JURED „Kodima”-lehtez: nomer 5 (semendku) 2001
A kosha pletiba lentan. Ezmäižen šuukuižen paikan ezitat hänele toi jarmarkalpäi. Sinnä käveliba ristitud nellän virstan taga. Jäl’ges i babam käveli jarmarkale vajehtamha söndad. Neciš küläs baboid navediškanzi Jakov-dedam i oti mehele. Hö ühtes eliba pit’kha i kazvatiba kahesa last. Dedam kaiken igan radoi ajan, hän oli kahtes voinas – Finskijas i Sures. Dedam voinas oli tulnu Berlinahasai i tervhen tuli kodihe. Tuli voinaspäi medalidenke i ordenanke; dedam äjan starinoiči voinan polhe. Konz Jakov-dedam oli voinas, babalein tariž oli ičeleze kaik sijäd tehta: küntta pöudoid, rata hebol, kävelta bredn'anke kalaha. Radoi kaik radod kodiš i kazvati lapsid. Konz dedoi tuli voinaspäi, babale tegihez paremb i kebnemb, ved’ tuli abunik. Jakov-dedam ezmäi radoi pajas, kaik sijäd ičeze käzil tehli. Hän oli hüvä kalanik, käveli mecha čapmaha i pil'maha haugoid. Mahtoi dedam kuvata puzuid, tehta reguzid, kudoda verkoid. Kazvatajad pidiba živatoid. Kezal ühtes lapsidenke käveliba heinäle. Tarbiž oli kazvatada kartohkoid, lukud. Mamam starinoiči, miše pühäpäiväl aigašti homendesel emagoičihe Anna-babam. Paštoi koloboid, magedoid pirgoid, kalitkoid, kurnikoid, kokatid i hauduti maidod. Keittihe samvaran i kaik kanz ühtes kerazihe i kaikile oli hüvä i čoma. I ken tuli pert'he, kaikid babam i dedam muhunke privetoičiba, kucliba adivoihe, sötiba i jotiba. Kaikiš vanhemb oli poig Vasili (minun d’ad’). Hän prihaižespäi abuti kazvatajile: ägehti, vedi hebol heinäd, mecad, sali radpäivid. Jäl’ges Vasili kaiken igan radoi mašinvedajan. Han oli stahanovec. Nügüd’ om penzijal. Hänel om koume last. Vanhemb tütar Raja – minun t’ot. Raja om igahine radnik, rad hänel oli jüged. Radoi mecas – sali rugad, a jal’ges radoi lüpsajan. Nügüd’ hän om penzijal. Hänel om nel’l’ last. Keskmäine poig Kol’a (minun d’ad’). Hän mugažo radab mašin-vedajan. Pit’kha radoi kolhozas, nügüd’ om penzijal. Hänel om kaks’ last. Jäl’ges om Griša (minun d’ad’). Griša noren radoi mašinvedajan, vedi mecad mašinal, a nügüd’ hän om ezmäine päčidentegii küläs. Hänel om kaks’ last.
Muloi Karjalan rahvahaline komitet oli tehnu lapsiden täht kirjainekonferencijan, kudamban nimi oli „Minun pen’ kodima”. Necile konferencijale 7-9 klassoiden openikad erazvuiččiš školišpäi, kus opendaba vepsän kel’t, oigenziba ičeze kirjutezradoid, kudambiš hö starinoičiba ičeze tahos, heimos, ristituiš, školiš, rahvahan elos. Meiden redakcii valiči parembid niišpäi i neciš nomeraspäi zavodib painda. Suomalaiž-ugrilaižen školan openikan Maksim Pfuhinan starin sai konferencijal ezmäižen sijän. Minei ofot starinoita, ked mö olem, kuspäi otnus, kuspäi oma meiden jured. Minun mamale saneli Stepan-d’ad’ (Stepan Ivanovič Markov). Meiden amuine ezitat oli pagenu katorgalpäi (siloi v. 1703 letihe Petergof). Nägub hän siloi putui Päžär-külähä, kudamb om Vologdan agjas. Sigä ezitat eläš-kanzi i kaik sijäd ičeze käzil tegi, kazvati lapsid. Päliči erases aigas sündui baban polespäi Ivan Markov, a hänen ak oli Aleksandra (Sašku). Eliba Päžares i dedan polespäi ezitatad Mihail i Oproi. Kaik hö eliba Päžares: kazvatiba pölvast, grečihad, rugišt, ozrad, tehliba kas'kid, miše jal’ges ištutada nagrišt. A ezitat Ivan oli hüvä mecnik, hän sali hirbid, kondjid, oli čoma kalanik. A ezibab tegi kodiradoid. Heišpäi sünduihe minun babam Anna Ivanovna. Völ hänel oli sizar Jelizaveta i velled Stepan, Andrei i Jevsei. Nügüd’ minun mamam Svetlana Jakovlevna om starinoičenu minei, kut eliba hänen kazvatajad. Mamale sanui Anna-bab, miše hän lapsen aigan käveli radmaha elokahiš ristituiš. Hän pezi pertid Äipäivaks, pezi sobid, nütki pölvast. Pauk oli hänele hüvä – sötiba čomin, andliba soban čoman. Starinoiči Anna-babam, kut hän käveli ühtes kazvatajidenke kalatamha, tehmaha aidoid, rahnoimaha rugišt, a jäl’ges tapmaha sidä. Händast opetihe, kut tariž tehta lang, kudoda. Anna-babam navedi sätas praznikale čomihe sobihe, nece oli „para”: jupk i kazačok. Jupkan päle ombeltihe gribkaižed, mi enamb gribkaižid, se bohatemb neižne.
28
29
Völ oli poig Johor (minun d’ad’). Johor mugažo oli šoföran, radoi čomin, no eli hän vähän. Hänelpäi om jänu kaks’ poigad. Tütar Val’a – minun tädi. Hän radab zavodal i teravas mäneb penzijale. A völ om Sveta, minun mam. Hän radab i kazvatab mindai i minun Al’ona-sizaren. Jäl’gmäine om poig Vit’a, mugažno minun d’ad’. Hän radab traktoristan, sordab mecad, a konz om mecan sordajiden konkurs, ka hän otab ezmäižed sijäd. Hänel om kaks’ last. Kaik d’ad’ad oma mašinvedajad – nece om sur’ dinasti, ved’ hö eläba mecküläs i sigä mašinanvedajan rad om ezmäine. Naku om-ki minun sur’ heim.
Nikolai FOMIN KARJALA KERAZI KAIKID SUOMALAIŽ-UGRILAIŽID RAHVAHID „Kodima”-lehtez: nomer 6 (kezaku) 2001 Kezakun 5-9 päivil Petroskoiš oli männu sur’ praznik, kudambaha mülüi kaks’ festivalid – suomalaiž-ugrilaižiden rahvahiden IX festival i „Kantele”-festival. Molembad praznikad oliba keskrahvahaližed. Necile praznikale Petroskoihe oli tulnu lujas äi adivoid kaikiš suomalaiž-ugrilaižiš maišpai. Nene oma Vengrianma, Suomenma, Estinma, Ročinma, Norjanma i Venäma. Kaiked Petroskoin lidn adivoičeti läz 800 mest. Praznikan aigan lčeze rahvahališt kulturad, pajoid, kargaiduztradicijoid oliba ozutanuded meiden rahvahan edahaižed i läheližed velled – marin, erzän, suomen, vengrian, estonian, komin, saamen, livan, karjalan i m. e. rahvahad. Ozutiba iceze pajo- i kargaiduzmahtod vepsläižed-ki. Vepsläšt rahvast ezitiba koume pajosebrad: „Keväz’vezi” Petroskoin lidnaspäi, „Armaz” Leningradan agjan Vinglan kuläspai i Vepsläižen rahvahaližen horan vokaline sebr Šoutjarvespäi. Meiden vepsläižed ezitajad oliba hüval korktusel – čomad ristitud čomis sädoiš, melodižed pajod i völ äi midä voiži sanuda meiden pajatajiš. Praznikan programm oli melentartuine: jo ezmäižel päiväl voi homaita pajosebroiden ezitusid, noriden pirdajiden kuvid. A festivalin toižel päiväl oli männu tedomehiden praktine konferencii: „Suomalaiž-ugrilaižiden rahvahiden kultur nügüd’päiväižes mail’mas: sen udessündumine.” Konferencijal olijad voiba sidä homaita kundeltes soitinstrumentoid, kudambil vändaba suomalaiž-ugrilaižed rahvahad. Oli ezitadud kantele-ki, tarkemba sanuda, karjalaine, suomalaine i vepsläine kantele. A gusli-instrumentan, kudamban änen tundištab kaikuine laps’, kundlijad vastsiba lamäšti. Ni-ken ei žal’l’oičend, miše oli mugomal melentartuižel azjal, kut se konferencii. Nenid festivalin päivid Petroskoiš ei sa sanuda hubikš – vastkarin, kaik lidn siloi eli kut-se toižin, ristituiden modod-ki näguiba kuti veslemba, tedan meletiba hö, miše meiden Karjalan ma ei ole hondomb toižid maid.
30
31
Nina ZAICEVA KÜLLÄINE RISTIT TERAMBA RADAB „Kodima”-lehtez: nomer 6 (kezaku) 2001
enamban 10 vot, no ei sündnus ni-mittušt ut kelen opendamižen metodikad. Minsterstv ei holitand-ki necida problemad. Lapsed opendaba midä-se, a midä? Tedoid maman kelen oblastiš heil ei ližane. Kut hö ei pagižnugoi ende kelel, muga nugud’-ki. Kut vajehtada necida azjad? Kut löuta uzid metodikoid? Kut abutada opendaji-le novatorile i heiden satusid toda kaikile toižile? Nene problemad jäba vastusita. Voib olda, nenid-ki problemoid abutaškandeb pätta uz’ nevondišt, kudamban tahtoidas tehta Respublikan pämehen ohjandusel. Nece linneb rahvahaline nevondišt, kuna mülüba suomalaiž-ugrilaižiden rahvahiden ezitajad: 10 karjalašt, 5 vepsläšt i 5 suomalašt. Nevondištol linneb valitud pamez’ i hänen abunikad. Abutaškandeb-ik nece pätta jügedoid problemoid – ozutab aig. Voib olda, oliži paremba, miše Respublikan pamehel oliži radol abunik, kudamb holitaiži rahvahaližid küzundoid, ühtenzoitaiži pämehen i rahvahaližen komitetan radod, oliži abunikan kaikiš azjoiš. Jüged om mända edemba vaiše sebroiden da aktivistoiden vägel. Ten augotišes nece kožub, no aigan mändes pidab vajehtada radon metodikad. Respublikan pämez’ ozuti kaikile rahvahaližiden azjoiden el’gendust. Hän tahtoib sirtta heid pozitivišesti edemba, kaäita tuleban aigan täht i rahvahan täht kel’t da kulturad. No ezmäi kaiked, Sergei Katanandovan mödhe, pidab vajehtada elod parembaha polhe. Kulläine ristit teramba radab. Hän meletaškandeb ei vaiše leibäs, no maman keles i kulturas-ki.
Semendkun lopus rahvahaližiden sebroiden ezitajad da aktivistad vastsihe valdkundan pämehenke Sergei Katanandovanke. Vastusen päkuzundoin oliba: lapsiden opendamine karjalan, vepsän da suomen kel’he, pagiželuz rahvahaližen nevondišton problemoiš, Karjalan tuleb kel’zakon. Ezmaižen küzundan problemoiš pidi paginad opendusen ministr Galina Razbivnaja. Hän saneli, kut nageb karjalan da vepsän keliden tulebad aigad. Hänen paginas ei olend pedagogižen processan analizad, satusiden da vigoiden rindatust. Hän lujas räkas pagiži uziš idejoiš, kudambad sündulba Olonec-rajonan opendajidenke vastusiden aigan. Kut pidab opeta lapsid? Kuna hö voiba mända opendamhas jäl’ghe školad? Kut jatkata maman kelen opendamišt? Razbivnajan melen mödhe Olonec-lidnha voib tehta ministerstvan jagadez, kudamb meletaškandeb udes tehnologian kolledžas. Kolledžaha voiba tulda openikad kaikes Karjalaspäi. Ho saba radnikoiden mahtoid, i ezmäi kaiked mugoižid mahtoid, kudambid oma jätnuded meile meiden rahvahad. Ühtes necen opendamiženke lapsed jatktaba maman kelen opendamišt. Neciš idejas om terveh tähkut, vaiše se ei ole lophusai meletadud. Olonec-lidnaha om eda-han ajada, kalliž matk linneb, edahko kodimaspäi, kuspäi ottas sigä kaikiden predmetoiden opendajid, miččid mahtoid pidab jatkata? Ved’ nügüd’ erased mahtod oma vanhtunuded, zavodad tegeba predmetoid vai heiden paloid. Sikš pidab tarkas meletada, miše nece openduz oliži prestižine, elon täht da ristituiden täht tarbhaine. Ei pida muite tehta völ üks’ uz’ openduzkolledž, pidab ezmäi löuta sen sijä elos, sen ohjandamine. Om lujas žal’, miše openduzministerstv ei tege süvid kodvid školiden elos. Tegeb-ik škol ut haškust, sirdase-ik edemba maman kelen opendamižes? Minai om mugoine tundmuz, miše mö polgemoi ühtel sijäl. Ei nägu surid satusid. Ved’ satused ei olgoi vaiše lugumäras. Pidab kacta süvemba. Mö opendam maman kel’t jo
32
33
Paavo VOUTILAINEN OMAR HAJAM CARELIA-KULEHTESEN SEMENDKUN NOMERAS „Kodima”-lehtez: nomer 6 (kezaku) 2001
Nina ZAIСEVA KEBNEMBA ÜHTES „Kodima”-lehtez: nomer 6 (kezaku) 2001
Carelia-kulehtez jo enamban 70 vot om olnu Karjalan rahvahaližen kulturan kandajan. Völ edel Kodima-lehtesen sündundad mail’maha Carelia jo painoi vepsänkeližid kirjutesid ičeze lehtpolil. I semendkun nomeras om uzid kändmusid vepsaks. Necil kerdal vepsläine runoilii Nikolai Abramov om ezitanu kulehteses tutaban runoilijan Omar Hajaman runoiden kändmusid venakelespäi. Nikolai Abramov om valičenu lčelez läheližid runoid; erasiš om melid surmas, a erasiš om ilod-ki. Semendkun nomeras om toižid-ki runoid, prozad i äi hüvid kirjutesid, no minun lehtesen kacundan tahtoižin lopta Nikolai Abramovan kändmusel: Sä kuti tullei minunnoks möst tulid, Jumal, I astjan vinanke-ki kukerzid sä, Jumal! Mä humaloičen, sinä – pahoid azjoid teged? Ka, tedan, Iče oled humalas sä, Jumal! Lugekat Carelia-kulturkulehtest i tugekat necil mugažo vepsläšt literaturad i kulturad.
Ei amu, 31.05 – 4.06, karjalaine delegacii oli tehnu lühüdan matkan Ročinmaha, Švecijaha. Necen matkan organizatoran oli ABF-sebr, kudambanke jo ei üht vot radaba ühtes erased karjalaižed sebrad. ABF Ročinmas ei ole uz’ sebr. Se holitab ristitun kuvazumišt neche vajehtajaha mirhu, abutab sada uzid radsijid, nevob, kut paremba löuta uz’ tö, ku jäid radota. Necen sebranke ühthižes tös oma erazvuiččed Karjalan organizacijad: opendajad, lekarid, profsojuzan radnikad, diabetikod. Erasehe grupha mülüba mugažo suomalaiž-ugrilaižiden rahvahiden ezitajad. Vepsläižišpäi necen ühthižtön nevondištho om valitud Lana Migunova, nor’ rahvahaližen kulturan da TV-radnik. Necen kerdan matkan aigan meiden ezituzsebr tundištoitihe Šelefteon da Umeon suomalaižiden sebroiden radonke. Suomalaižed oma Ročinmas vähäluguine rahvaz, sikš heil om mugoižidki problemoid, kudambad seižuba, ozutesikš, vepsläižiden edes: kut kaita kel’t da kultu-rad, kut harjetoitta lapsid suomen kel’he, kut jäda suomen rahvahan palan Ročinmas-ki. Nece kaik ühtenzoitab meid. A personaline tundištoituz rahvahaližen kulturan kaičijoidenke enamban ühtenzoitab meid, abutab tehta töd edemba, ozutab, mise ühtes om kebnemba rata. Suomalaižed sebranikad Ročinmaspäi veiba meid ičeze sebrpertihe, kus čajud da kofed jodes oliba piťkäd paginad-küzundad radon polhe, lebuaigan polhe, ühthižtön polhe. Meid holiti kaik. Oma-ik heil ičeze kirjutajad, vai ho saba literaturad Suomenmaspäi: ka, oma, no ho tundištoitase melenke suomalaižen literaturanke Suomenmaspäi-ki. Šiď ezmäi kaiked saim tedoid siš, oma-ik heil suomen kelen urokad školas: erasiš školiš heil oma suomenkeližed klassad-ki, kus kaik openduz om suomen kelel. No enamban lapsed opendaba suomen kel’t kuti predmetad. Melentartušt oli kulištada užil sebranikoilpäi, om-ik heil tusk kodimaha. Ka, ken sidä hüvin muštab, ka om. No jured jo oma tägä-ki: kanzad-perehed, lapsed, sebranikad, radsijä. Kaik nece nägumatomil nitil sidob ris-
34
35
titud i pidab sidä erasti vahvemba, mi bumagad. Sikš heiden päazj om ei kadotada ičeze Kodimad henges, muštta armast Suomenmad, opeta lapsid kacta Suomenmaha mugoižil sil’mil, kuti kacud ičeze mamaha, kudamb hoť ei ole sinunke rindal, no eläb südäimes. Kaik nene meletused oma läheližed vepsläižile-ki. Veď mö-ki erasti olem rasttud kodimaspäi, no kibištab südäin i kucub meid tagaze. Em voigoi mö-ki pörttas erasti, mugažo nitid om äi, sikš pidab opetas tehta töd kodiman täht kaiktäna. I sidä voib tehta, vaiše taht pidaiži. Suomalaižed sebranikad völ kerdan ozutiba meile i openziba, kut tarbiž tehta necidä. I völ tahtoižin jonoštada, miše kaiken aigan pidin sil’mnägubal nort kulturradnikad Lana Migunovad. Minei mel’he oli, kut arvosteleba händast ročinmaižed kollegad, kut melevašti vedab han besedoid, kut tarkas da veslas kehub rad ümbri hänes. Nece ihastoiti mindai. Tuli abuhu norišt, melekaz da radai, om vepsläižil tuleb aig, pidab uskta sihe. No ei pida unohtada radod, sada ičeze käzil necidä tulebad aigad.
Nikolai ABRAMOV ELONPU ÄNIKOIČEB OJAT’-RANDAL „Kodima”-lehtez: nomer 7 (heinku) 2001 Ezmäižen kerdan täl voz’tuhal i nelländentoštkümnenden kerdan Piterin agjan Vidlan küläs oli männu sur’ vepsläine „Elonpu”-praznik. Vihm kastoi Elopun jurid Minä tulin Vidlaha lujas hubas säs – kaiken päivän vihmui i pil’viden keskes ei olend ni-mittušt siništ palad. Meles oli – ku ningomas säs mäneškandeb praznik, ka aigoin tegese kaikile manda kulturpertihe? No ehtaks pil’ved kaik kadoiba, taivaz sel’gištui. Midä ningomal ehtal ištta kivesižes pertiš, paremb manda gul’ghe eht-Vidladme. Školanno, kudambas konz-se openzimoi minä-ki, pened neičukaižed čibuiba praznikaks tehtud čibuil. Lähen, kulturpertinno, nored ukod čomitoitiba laudasižen scenan, kudambal jo kazvoi pirtud Elonpun kuva. Rippuiba kaikjal afišad, ku-dambad toivotiba homneks veslan praznikan. Praznik joksi kuti vezi joges Homendesel nägui, mise Jumal-ki tahtoib kacta tänambei vepsläižihe – taivhal ei olend ni-üht pil’vut! Lähemba keskpäiväd Vidlan irdoil oli jo lujas äi rahvast. Kaikjal seižuiba stolad erazvuiččiden tavaroidenke, voi mujada vepsläižid sömid vai joda praznikaks keittud vepsläšt olut. Tuleškanziba avtobusoil adivod-ki toižiš külišpäi: Ladvaspäi, Mäggärvespäi, Järvišpäi, Nemžilpäi, Vil’hälaspäi, toižiš lidnoišpäi i maišpäi. I töndui praznik! Kaikiš Vidlankülän agjoišpäi kulturpertinnoks pajoidenke i kargunke astuiba erazvuiččed fol’kloransamblid, artistad i praznikan adivod. Mel’he oli nähta čomid, erazvuiččiden mujuidenke sobid, kulda heledid änid! Se vol lujas hüvä, mise oli äi norištod. Jäl’ges kaik artistad ozutiba ičeze mahtoid scenalpäi. Pajod, kargud, lühudad pajoižed-častuškad joksiba kuti keväz’vezi Ojat’-
36
37
joges. Oli täuz’ erazvuiččid vändoid i konkursoid: änikkeradusid („Vepsän mecan sarnad“), „Baboin sundukaspäi”, parahimiden polovikoiden kudond... Lujas mel’he tuli rahvahale konkurs „Ezmäine külänpriha”, kus ičeze mahtoid ozutiba garmon’vändajad erazvuiččiš külišpäi, kut vanhad, muga nored-ki prihad. Kaikuččel vodel „Elonpu”-praznikale tuleb adivoid i toižiš valdkundoišpäi, toižiš maišpäi. Nečil kerdal Vidlaha oliba tulnuded „Karjalan gornica” Petroskoišpäi, pämehen kudamban om Viola Malmi, i suomalaižed artistad Ranua-lidnaspäi. Lujas mel’he tuliba piterin agjan eläjile kut heiden kargud, muga i teatranozutuz „Kalevala”-runoiden mödhe. Oli tulnu Karjala-valdkundaspäi korged adivki – kulturan ministr Tatjana Kalašnik, kudamb sanui lämid sanoid praznikan täht, a sid eskai pajon-ki venäkelel pajati. Žal’ vaiše, mise vepsläižid Karjalaspäi täl kerdal ei olend, en voi sanuda min täht.
Nikolai ABRAMOV KIRJUTAJAN KODIMA-SAREL „Kodima”-lehtez: nomer 8 (eloku) 2001
Jumal-ki kacui meihe Minei necevozne praznik lujas tuli mel’he. Nägui, mise kulturradnikad äjan aigad i tahtoid paniba „Elonpun” täht. Kut oli männu praznik – mugoman küzundan mina andoin Vidlan kulturpertin pämehele Nadežda Koval’skajale. – Kaik lujas hüvin oli männu! Mö varastim i varaižim, mise vihmuškandeb, täl kezal sä ei hüvä ole. No Jumal nägišti meiden tahtod i radod! Oli äi artistoid, äi rahvast, äi ilod i ihastust. Praznik lopihe, no vol pordon kuluiba Vidlankülän irdoil garmonin i pajatajiden äned, sihesai kuni kaik artistad ajoiba ičeze maihe. A ehtaks taivhan most saupsiba pil’ved: Jumal mugažo mäni lebule...
Om Karjalan pohjoižpoles, Kalevalan agjas ei surikaine, vaiše lujas tutab Haikolankülä, kus necil kezal ezmäižen kerdan oli kävunu i neniden sanoiden kirjutai. A tutab Haikola om sen täht, miše täs om sündnu, täs om hätken elänu, täs om maha-ki pandud karjalaine rahvahaline kirjutai Ortjo Stepanov. Lujas pit’k om te Petroskoišpäi Ortjo Stepanovan kodimaha – kaik päiv tarbiž avtobusal ajada. Meid kerazihe läz kahtkümned mest, kudambad kuctihe kaikuččen voččen praznikale tutaban karjalaižen kirjutajan täht. „Kacu, tulim mö Haikolaha-ki”– sanub minei lehtmez’ i runoilii Paavo Voutilainen, kudamb mindai maniti-ki neche matkha. Minä kaikihe sil’mihe kacun avtobusan iknaha. Konz-se Haikola oli sarel, ka nügüd’-ki kaik muga kuctas sen tahon. Vaiše ei amu kaikiš kaidembaha järven tahoze paniba mad, i tämbei Haikolaha voib sadas ei vaiše venehel, a mašinal, vai avtobusal, kut mö-ki tulim. Ortjo Stepanovan norištaigal täs oli sur’ külä. No kuz’kümnenzil vozil valdkundan mehed sanuiba, miše Haikolal ei ole perspektivoid, saupsiba školan, laukan, i rahvaz hilläšti töndui lähtta eloile toižihe tahoihe. Nügüd’ täs om vaiše viž pertid, kudambiden ižandad tuldas vaiše kezaks. Ortjo Stepanov kaikuččel kevädel oli tulnu Haikolaha i eli täs möhsügüzehesai. Kodimas hän kirjuti vähäižeta kaik ičeze koumetoštkümne romanad. Kuz’ heišpäi om pandud „Heimosed” („ Родичи”) – ciklha, kudamb om znamoitud Haikolan eläjile. Ortjo Stepanov om kolnu 1996 vodel. Hän ičeze jäl’gmäižes kirjaižes pakiči panda maha ičeze kodikülän kaumžomal, mi oli tehtud-ki... Nelländen kerdan jo heinkus mäneb praznik Ortjo Stepanovan täht. Täl kerdal Haikolaha tuliba poig Vladimir, vonukad Art’om i Mihail, toižed heimod. Kaumanno, kus seižub lujas sur’ kivi kirjutesenke, sanoid Ortjo Stepanovan täht i hänen kodiman täht sanui-
38
39
ba Paavo Voutilainen, suomalaine kirjutai i matkai Markku Nieminen, Petroskoin teležurnalist Nikolai Prokopec, toižed mehed. Oliba tulnuded praznikale lapsed Kalevalan agjan školišpäi, fol’kloran ansamblin artistad. Lendiba järven päl pajod, mäniba erazvuiččed konkursad. Minä-ki sain kaks’ ezmäšt sijad – vägimäritajiden konkursas (tarbiž oli lendelta pol’tošt pudad girid) i kaikiš penembas sadud maimas! Ka, ehtal i homendesel mö Ortjo Stepanovan Vladimir-poiganke olim venehel kacmas verkoid. Vladimir-ki kaikuččel kezal tuleb Haikolaha lebahtamha lidnan azjoišpäi. Eläb tataze pertiš, kalatab, keradab marjoid. Minä melazin, a Vladimir kacui verkod i kaiken pagiži ičeze kodiman polhe. Mö saim ahvenid i sigoid, jal’ges kaikid adivoid sötihe lemusel i žard’ud kalal. Lujas hüvä oli Haikola-sarel! Kahtišti ehtas olim kül’betiš, jäl’ges räkäd pordon čoleižim järves. Magazim laval Ortjo Stepanovan pertiš... Mäni enamb kud jo neciš matkaspäi, a kaiken muštase. Tahtoiše meletada, miše völ-ki putun minä sinnä, kävun kirjutajan kaumal, miše seižuškandeba völ pertid sarel. Muštasoi Markku Niemižen sanad, miše Haikalkülä seižui völ edel, mi Kolumb Amerikan avaiži...
Nina ZAICEVA EZMÄINE UDEN NEVONDIŠTON IŠTUND „Kodima“-lehtez: nomer 8 (eloku) 2001 Ei amu om tehtud Karajalan baltianmerensuomalaižiden rahvahiden nevondišt, kudamb radaškandeb, kuti nevondorgan Karjalan pämehenke ühtes. Senžo aigan Sergei Katanandov tegihe necen nevondorganan pämeheks. Elokun 14 päiväl oli tehtud ezmäine necen nevondorganan ištund. Ištundale oli kuctud kut kaik valitud (10 karjalašt, 5 suomalašt i 5 vepsläšt), muga i toižiden Petroskoin kultursebroiden ezitajid. Ezmäi kaiked oli pättud küzund varapämehiš. Heid linneb koume: vepsläine Zinaida Strogalščikova, karjalaine Viktor Bogdanov i suomalaine Juho Mullonen. Ezmäižel ištundal oli vahvištoitud nevondorganan radonprogram necile vodele. Oli pättud, miše valitud kogodaškase ühthe kerdan koumes kus. Pit’k pagin oli kel’zakonan polhe. Sidä oli ezitanu Viktor Bogdanov. Nece om zakon regionan keliš, sikš ku zakon valdkundan karjalan keles ei kerdand jo ende enambišton tügedust parlamentas. Uden-ki zakonan proektas ei ole ühtenzoitust eskai ičeze karjalaižil-ki. Mihail Goškijev, nügüdläine Karjalan Liiton pämez’, lugeb, miše ni mitte zakon ei radaškande, ku sil ei linne Konstitucijan tügedust. Nügüdläižes Päzakonas ei ole paragrafid peniš Karjalan igahižiš rahvahiš, heiden keliš. Sikš uden zakonan projekt kuti poikestab Konstitucijad. Necida ei voiži olda, sikš ku siloi udel zakonal ei linne ni mittušt valdad. Kaiken-se nevondišton enambišt om pätnu, miše pidab sirtas edemba peniden vägestusiden tedme. Siloi, voib olda, sur’-ki vägestuz tuleb hotkemba, i sidä voiškandeb varastada. Zinaida Strogalščikova om pagižnu sel’genzoituses zakonaha „Karjalan valdkundan stipendijoiš üläopenikoile i aspirantoile”. Hän om pakinu andelta üksin stipendijoin jogahižele universitetale i Karjalan tedokeskusele neniden karjalaižiden, vepsläižiden da suomalaižiden täht, ken oppib Karjalan kulturad, kel’t da istorijad.
40
41
Nece küzund om sanu nevondišton tügedusen. Nügüd’ S. Katanandovale pidab sirta edemba eloho nece ištundan pätuz. Joho Mullonen pagiži Rahvahaližen komitetan dengoiden pidatandas. Nägui, miše nece problem völ ei ole lophusai pagištoitud. Sikš sidä jagatihe paloihe. Ezmäi kaiked oli sanutud, miše pidab holduda enamban rahvahaližes pressas, sen tügeduses. Anatoli Grigorjev toi ištundnikoile ičeze ližadused nevondišton radho. Niiden keskes oli äi tozi-ki hüvid meletusid. Voib olda, erasiden täht niišpäi mö völ em küpsnugoi-ki, ozutesikš, antta jogahižele Karjalan ristitule vald i sija opeta Karjalan baltianmerensuomalaižid kelid. Olen mugošt mel’t – nece tozi om hüvä azj, no edel sidä pidab tehta äi töid sel’genzoituses, miše jogahine ristit el’gendaškanzi: hänen tügeduseta Karjalan pened keled koleba. Nügüd’ sidä völ ei el’genda jogahine meiden-ki rahvahiden ezitai, ei jogahine anda ičeze last školha opeta maman kel’t. Mö ei voigoi täutta klassoid Petroskoin suomalaiž-ugrilaižes školas, gruppid universitetas, sinnä ei ole konkursad. Ezmäi pidab leta meiden keliden arvod meiden keskes, siloi tuleb el’genduz toižišpäi-ki. Sid’ vägel da zakonoil ed tege ni-midä, ei voi tehta neciš herkas azjas ni-midä käsköil. Voib sada vastkarine vastuz. Necil-ki ištundal, ozutesikš, I. Türikovale, Venän kultursebran pämehele, om tulnu mel’he, miše sid’ pagin om mugoine, kuti Karjala om eriži Venämaspäi, i pidi pit’kha muite mänetada aigad, miše sel’genzoitta hänele: meiden keliš holttas vaiše ühtes mail’man sijas – Karjalas. Venäman venälaine kultur da kel’ oma muite-ki zakonoiden tügeduses, mö, Karjalan baltianmerensuomalaižed rahvahad, kaik pagižem venäkelel ei hondomba, a, voib olda, paremba venänikoid, süväs tedam i arvostelem venälašt kulturad, ka mitte sana völ pidaiži antta venänikoile meiden armastusen vahvištoituses? Venäma om meiden-ki Kodima, i sid’ om kaik sanutud. Mö tahtoim vaiše el’gendust meiden-ki azjoiš, ecim tügedust. No en teda mikš, konz pagin om meiden azjoiš, venänikad ei el’gendagoi meid, a ved’ lujas harvad heišpäi voiba sanuda, miše tedaba vai vaiše ozutaba melentartust meiden kulturihe. Ištundal Rürik Lonin om tehnu küzundan: mikš vepsläižil ei olend pit’kha ni-mittušt Surt Suimad, ved’ karjalaižil joga koume
vot om mugoine olnu. Olen mugošt mel’t: nece-ki azj rippub sišpäi, miše meil ei ole ni miččid ühtenzoitusid toižiden vepsläižidenke, kudambad eläba Karjalan röunoiden taga. Pagin om mugoižiš ühtenzoitusiš, kudambad rippuižiba ei meiden hengeližiš da sebran kontaktoiš, a olnuižiba kirjutadud valdmehišton bumagoihe. Ilma sidä mö em voigoi sada ni mittušt valdmehiden tügedust, ezmäi kaiked rahoid. Karjalaižile suimiden täht andab rahoid Karjala, a ken andab dengoid meile, miše Vologdan i Piterin vepsläižed voižiba tulda suimale tänna? Ved’ neniden bumagoiden mödhe, kožmusiden mödhe voinuiži jo amu tehta ühthižtöid kulturoblastiš, kadroiden kazvatandas kaiken rahvahan täht, lehteses. Lehtez tähäsai om kuti peitazj, mö, Kodiman radnikad, iče sumkoiš toskelem sidä Piterin agjan lugijoile. A ved’ kožmusen mödhe sigä voinuiži jo amu rata meiden korrespondent, kudamb kirjutaiži Piterin vepsläižiden azjoiš da problemoiš, lehtez voiži lähtelda paksumba, i se tozišti ühtezoitanuiži meid. Mugoižiden kožmusiden tügeduz ozutaiži meile, miže valdmehed meletaba kaikes rahvahas kogonaze. A muite kuti kaikutte region pidab hol’t (ku pidab sidä!) vaiše ičeze vepsläižiden gruppas, i ni kel ei kibišta südäin kaikes vepsän rahvahas. A mö tahtoim olda sen i jäda mugoižen male völ pit’kha!
42
43
Olga ZAICEVA MA KUTI SARN „Kodima”-lehtez: nomer 9 (sügüz‘ku) 2001
dambid saudihe ende, rusttoiden teraviden čuhuidenke. I ümbriže oliba vihandad mägisel’gäd. I siš om-ki lidnan erigoičuz i čomuz’. Mö tundištimoiš minun sebranikan vanhembidenke. Oli hüvä, miše mö el’genzim vähäžen slovenijan kel’t, sikš ku nece kel’ om venäkelenke heimos. Nece oli lujas ilokašti, konz mitte-ni sana kulub kut venäkeles, no znamoičend om toine. Ozutesikš, sana „pozor” znamoičeb „ HOMAIKAT, kackat, olgat vaumhed” (venäks se om „ внимание”). Muite-ki om äi ühtejiččid sanoid, kut, ozutesikš, vepsän i karjalan da suomen keliden keskes. Toivon, miše lähten völ ei üks’ kerd Slovenijaha, sikš ku nece ma jäi minun südäimehe pit’käks. Minä en unohta sidä ni-konz!
Täl kezal minä olin Slovenijas. Minun elote, kudamb toi mindai Slovenijaha, oli kover. Muloi mina openzimoi Suomenmas universitetas. Minun vepsän da karjalan kelen kafedr oigenzi mindai opendamhas Oulun universitetha suomen kelen kafedral. Sigä openzihe völ 6 mest Venämaspäi. Kaiked oli 150 üläopenikad 28 maspäi: Amerikaspäi, Germanijaspäi, Avstrijaspäi, Japonijaspäi, Ispanijaspäi, Vengrijaspäi, Slovenijaspäi, Avstralijaspäi i muga edemba. I oli lujas melentartušt tedištada uzid ristituid uziš maišpäi. Minä elin kahten neiččenke Slovenijaspäi i üks’ oli Murmanskaspäi. Mö tegimoiš sebranikoikš, i konz tuli aig erigata, mö pätim, miše tulem Slovenijaha. Ku sanuda tozi, minä en uskond, miše mö tulem, se nägui lujas kal’heks. No täl kezal mö pätim tulda. I nece matk ei olend tühj azj! Slovenijas om midä kacta. Mö nägištim, mitte nece čoma ma om. Kaikjal oli vihandoid sel’gid, mäthid i mägid. Ühtes poles oma Al’pad, kus kaikid korktemb mägi Triglav, mi znamoičeb Koume päd, om 2864 metrad. Al’pad oma völ Italijas, Avstrijas i Šveicarijas. Mö olim matkas Al’pan mägiš. Oli melentartušt tedištada, miše sigä kezan aigan il’m oli lujas räk, no iče mäged i kal’l’od oliba lujas vilud. Erasil sijoil nägui lunt, kudamb ei sula kezal-ki. Slovenijan toižes poles, Italijanke rindal, om Adriatikan meri. Vezi neciš meres om lujas solakaz i läm’, siš om kebn ujuda. Iče Slovenijanma om pen’, sigä eläba vaiše 2 millionad ristitud, no hö navediba ičeze mad äjan. Mas om äi čomid, melentartuižid sijoid. Ozutesikš, mö olim ani mägen südäimes! Mäges om mugoine sur’ reig, kuti onduz. Se om 21 kilometran pitte da sigä kazvab stalaktitoid i stalagmitoid. Sigä kaiken om 9 gradusad lämäd kut tal’vel muga kezal-ki. A turistoid sigä om enamb mi stalagmitoid! Slovenijan pälidn om Ljubljana. Nece lidn om, kuti lidnan nimi-ki, lujas pehmed i čoma. Se om melentartuine sil, miše sigä ei ole lujas korktoid pertid. Kaiktäna nägui vanhkarččižid pertid, ku-
44
45
Galina BOGDANOVA KAIKUČČEL OM IČEZE PEN' KODIMA „Kodima”-lehtez: nomer 9 (sügüz‘ku) 2001
Dedam i babam otiba mel’he ajada lidnaspäi külähä, dedoin randale – Šimjärvehe. Sürgäs oli hänen heim, i dedalin anttihe ma läz küläd. Necil mal hän augoti panda pertin. Konz pert’ oli pandud, v. 1914 dedam ičeze kanzanke jäti Piterin i ajoi kodirandale. Kanz hänel oli sur’: kaks’ tütart ezmäižes akaspei, baboin poig i ühtine poig – minun tatam, kudambale siloi oli kümne vot. Küläs dedam kohenzi samovarid, a babam radoi kodiš. Heil oli kaks’ lehmad, hebo, lambhaižed i kanad. Hö semenziba pöudoid, nitiba heinad. Babam (J. R. Bogdanova) oli venälaine Tverin gubernijaspäi. Hän oli elänu Piteriš enamban koumedkümned vot. Mehele mänendahasai dedoin taga babam radoi bajariden kanzoiš pestunan, kodiradajan (prislugan). Hän školha ei kävelend, no mahtoi lugeda i kirjutada. Dedam ei mahtand lugeda, hänele lugi kirjoid babam. Piterišpäi dedam i babam toiba äjan kirjoid. Babtain navediba šimjärvl’aižed rahvaz. Hän ei tedand vepsän kel’t, no hänennoks käveli besedoičemaha äi ristituid. Babam äjan tezi i andli äjan hüvid nevondoid, tezi kut spravitoitta ekzemad. Äi ristituid päzui neciš mokičusespäi. Babam saneli meile äjän starinoid ičeze elos. Hän nägi i mušti 1905 voden, konz carinnoks mäniba rahvaz praudad ecmaha. Carin saldatad ambuiba heid oružjoišpäi. Äi ristituid oli riktud. Babam saneli meile, kut hö dedanke eciba ezmäižen poigan Ivanan Ivanovičan, kudamb ühtes radnikoidenke mäni carin dvorcannoks, i pit’kha ei tulend ičeze kodihe. Dedam i babam eciba poigan riktud ristituiden keskes. Heid oli äi. Hö oliba pandud toine toižen päle, kuti haugod. Hö kändliba nenid ristituid, no ei löudnugoi poigad heiden keskes. Kahtes nedališ päliči Ivan-d’ad’am tuli kodihe i peitihe vuiškaha. Sid’ händast žandarmad löuziba i paniba türm’ha. Ühtes kirjuteses minun babas sanui meile tatam. Nece kirjutez oli lugenlehteses 1918 vodel. Sil’ aigal Sürgäs, kut i kaikiš küliš, oli tehtud gol’l’sebrad (kombedad). Kaikuižes gol’l’sebras oli koume-nel’l’ mest gollišpäi ristituišpäi. Hö otliba leibad elokahil kanzoilpäi i jägoiba gollile. Ühtel homencel dedam i tatam mäniba järvele ongele. Tuliba kodihe, ka babtain kodiš ei ole. Varastiba, varastiba ehthasai, živatad jo tuliba mecaspäi, a babtain ei ole. Mäniba tedištamha suse-
Mina sünduin Sür’gän külähä. Šimjärven randas Sür’g oli surel mägel. Küläs siloi seižui enamb koumedkümned pertid. Venäližes nimituses Sür’g jagoihe kahteks küläks. Üks’ nimitadihe Nikitinskaja, toine Manackaja. Minä muštan Sürgän, mitte se oli edel voinad, konz völ olin en sur’ neičukaine. Siloi Sürgäs oli „Rusked mägi”-kolhoz. Ümbri Sürgäd oliba sured pöudod, kudambile semetihe rugišt, ozrad, kagrad, herneht, pölvast i ištuteltihe kartohkoid. Peldoiden verel levitelihezoi nitüd. Ei edahan meiden küläspäi oliba järved: Sürjärv, Sitar’, Kanzar’. Kanzarespäi Šimjärvehe joksi pen’ jogut, kudambaspäi kezal mö kandišim vet i necile jogele kävelim kül’bmahaz. Meiden pert’ seižui mägen röunal Manackijan küläs. Pert’ oli sur’: kaks’žiruine, suriden iknoidenke, mujutud vauktaha mujuhu. Pertišpäi ülähänpäi naguiba järved: Šimjärv, Kol’car’, Kodar’ i küläd, kudambad seižuiba ümbri Šimjärved – Püudkask’, Kivinem’, Ran’jošk, i ühtes virstas Sürgäspäi – Pustkülä. Läz meiden pertid mäni kaks’ ted: kezate i tal’v’te. Meiden kodin lendi dedam (saudiba pertin, paniba iknad i katusen sürgäližed mužikad). Dedam maksoi paukan den’goil, kudambid hän oli kaičenu radon aigan Piteriš. Konz saudihe meiden pert’, dedam kanzanke eli Piteriš. Piterihe hän tuli penikaižen prihäižen. Hänele oli vaiše seičeme vot. Hänel ei olend tatad i händast oli otnu ičezenke Piterihe d’ad’ – maman vel’l’. Läksi dedam Piterihe pal’hil jaugoil, vauktoiš pölvasižiš kadjaižiš i pölvasižeš paidaižes. D’ad’ andoi händast opendusehe ühtele ižandale, kudamb openzi prihäižen raudantegijaks (žestänšikaks). Elo ižandas oli jalos löumei, kuti „Žukoval Vanöil”. Ku dedam hubin tegeb radon, ižand andab hänele pädme pal’l’aižel. Konz dedalin täudui kümne vot, ižand oigenzi händast zavodale, kudambal tehtihe raudte-vagonid. Dedam oli radnu necil’ zavodal nel’l’kümned vot. Sid’ hubin nägeškanzi i zavodan ižandale händast ei tariž olend. Nece oli jo 1910 voz’.
46
47
doilpäi. Susedad sanuiba, miše babtain oti külähä – volostin nevondištoho – üks’ mužik gol’l’sebraspäi. Tatam edelez joksi külähä tedištamha, mihe mamdast sinnä vedihe. Hän tuli nevondištoho, küzui: „Kus om mamam?” Hänele sanutihe: „Ištutadud türm’ha.” – Miš? – Kelastuses. – Mamam ni-konz ei kelasta. Pästkat mindai hänennoks. Tattain pästtihe babannoks. Babam ištui saubatadud aitha. Hän i sanui, miš händast ištutadihe. Sil’ homencel babam mäni satmaha mecha lehmid i homaiči ühten mužikan gol’l’sebraspäi ehtatades havadon jüvid ičeze aitha. Babam oli rohked, ei varaidand sanuda praudad, edelez küzui venäks: „Kuna sinä ehtatad havadon?” Nece mužik sanub-ki vastha: „ Mitte sinei tö, kuna minä ehtatan?” – Kut mitte tö? Minä tänämbei-žo mänen külähä i sanun volostin nevondištos. Sid’ mužik käreganzi, vei babtain, kuti kelastuses, volostin tür’mha. Tatalin siloi oli vaiše nel’l’toštkümne vot. Lujas hö dedoinke gor’uiba, kuni babam ištui tür’mas. Hän kandiši babalin šauguižid suhrid i toižid sömižid. Päliči kahtes nedališ tuli Pöudospäi vanhemb pämez’, kudamb ende oli radnu Piteriš ühtel zavodal dedoinke. Hän tedišti kaiken praudan. Babtain pästtihe kodihe. Mužik, kudamb oli ištutanu babtain, hotkas oli hätud gol’l’sebraspäi i ken-se oli kaimatud nevondišton vanhembišpäi-ki.
Galina BOGDANOVA KAIKUČČEL OM IČEZE PEN’ KODIMA (LOPUND) „Kodima”-lehtez: nomer 10 (reduku) 2001 Muštan ühten baban sanundan: vepsläižed edel ei sönugoi jänišan lihad. Pidiba sen lihan paganaks. Ühtel päiväl tuli hijale adivoihe dedoin vel’l’. Babam pani stolale rehtlän lihad. Vel’l’ söi kaiken, hfali: „ Mitte liha om maged. Nu i lambhaine, nu i lambhaine. Kut sinä, emäg, sidä mugomaks magedaks tegid-se?” A dedam ilošti sanub-ki: „Ka sö, vellüdem, tervheze. Necil kerdal minei rihmoihe putui sur’ jänišaine”. Sid’ hänen vel’l’ zavodi sül’ktäs i laidas, mihe hö ei sanunugoi, miše nece oli jänišan liha. Babam meid pestunoiči, sanuli äjan sarnoid, openzi meid lugeda i kirjutada. Konz mö mänim školha (kolme sizart), tezim jo bukvad, lugim jo knigoid i kirjutim. Babam eli Šimjärves pidemba, mi dedam. Dedam koli 1920 vodel. Meid völ siloi ei olend. Babam koli 1938 vodel. Küläs mö enamba aigad elim baboinke i mamoinke. Tatoi radoi lespromhozoiš, Šuštas – RONOs, opendajan Püudos, a sid’ iče-ki openzihe Piteriš universitetas. Edehko voinad tatam lopi universitetan i oti meid Petroskoihe, kuna händast oigetihe radole. Hän radoi vepsän kelen tedaimehen. Tatam oli voinas. Voinaspäi pördihe enččele radole. Vodel 1952 oli kirjutanu suren radon-dissertacijan vepsän keles. Hän oli filologijan kandidatan. Vodel 1959 tat koli. Minun mamam oli Sel’gaspäi – Šimjärvläižes küläspäi. Hänen kazvatajad radoiba mal, kazvatiba leibad i pidiba živatoid. Šimjärves minä vaumičin seičeme klassad – nel’l’ Sürg’as i koume – Šimjärves. Minä hüvin muštan molembad školad i heiden opendajid. Konz minä openzimoi, školas radoiba opendajad-vepsläižed ičemoi randaspäi – Sürg’aspäi G. S. Paršin i N. P. Martjanov, Ülinžarespäi – V. V. Iljin. Hö oliba hüväd opendajad. Teziba kaks’ kel’t – venän i vepsän, i voiba opeta lapsid molembil kelil. Siloi ei kaik lapsed čomin teziba venän kel’t, opetas heile oli jalos löumei.
48
49
1933 vodespäi vepsläižed augitižškolad zavodiba rata ičeze kelel. Meiden školas opetihe lujemba venän kelel. Konz minä openzimoi augotižškolas, i videndes klassas siloi oliba vaiše vepsän kelen urokad. Necil aigal paindihe vepsänkeližid openduzkirjoid – bukvarid, lugendkirjoid i toižid. Nenid openduzkirjoid tegiba tedaimehed-opendajad i üläopenikad Piterin universitetaspäi – M. M. Hämäläinen, F. A. Andrejev, I. F. Andrejeva, N. I. Bogdanov, M. Loginov, G. Bol’šakov, V. Romanov, M. Sokolov. Kaik avtorad (vaiše Hämäläinen oli finnan) oliba vepsläižed. 1934-1936 vozil M. Hämäläinen i F. Andrejev tegiba i painoiba vepsän kelen grammatikan i vepsä-venäližen vajehnikan, kudambas om koume tuhad vepsläšt vajeht. Muštan, miše openikad jalos navediba ičemoi kelen urokoid i hüvin tedištiba uded bukvad. Lujas nagroiba, konz lugiba kirjas starinan „Gor’a mecnik”. Šimjärvläižehe školha tariž oli astta koume virstad meiden küläspäi. Neche školha käveliba lapsed äjiš külišpäi. Erasiš külišpäi školhasai oli kaks’kümne-kolmekümne virstad. Neniš külišpäi lapsed eliba internatas, kudamb oli školas. Neciš seičemevoččes školas radoiba ičemoi opendajad-vepsläižed – V. J. Petuhov, V. V. Makarov, S. J. Gavrilov, G. G. Gavrilova i opendajad-venänikad Piterišpäi – P. A. Ivanov, I. P. Sivkov, L. A. Ipatov, S. A. Gromov, I. N. Nikolajev i toižed. Kaik opendajad paniba äjan väged, miše lapsed openzihezoi hüvin. Konz zavodihe voin, äi opendajid oli voinas: P. A.Ivanov, I. P. Sivkov, S. J. Gavrilov, I. N. Nikolajev, V. V. Makarov, L. A. Ipatov, N. P.Martjanov, A. M. Markov. Mäniba voinaha fašistoidenke tobmad kaik prihäižed, kudambad openzihezoi minunke seičemendes klassas. Ei pördnusoi tagaze kodihe, oliba riktud opendajad P. A. Ivanov, L. A. Ipatov, V. V. Makarov, andoiba ičeze elon meiden mas äi prihäižid-ki minun klassaspäi. Hot’ minä elän Karjalas jo enamban vitkümned vot, no paksus tuldas muštho kodirandan pöudod, mecad i järved, ičemoi pert’ i ičein školan opendajad.
Nikolai ABRAMOV JÜGED OM SADAS ENARVEN KÜLÄHA „Kodima”-lehtez: nomer 11 (kül’mku) 2001 Pöudos, kudamb om lidn Kahtišti jo kuctihe Enarvehe – vepsläižehe külähä, kudamb om Pöudon rajonas Piterin oblastid. I kaiken mi-se telusti sadas necihe külähä. Kerdan olin jo töndnu matkha, vaiše avtobus kesk ted mureni, – muga en sanus-ki sil kerdal. Täl vodel-ki „Kodima”-redakcijaha saihe telefonan kello Pöudlidnan kul’turpertišpäi. Kuctihe praznikale, kudamb kaikuččel sügüzel mäneb Enarves. I, kacu, minä jo Pöudon irdoil. Erazvuiččed meled oma päs, konz sures lidnaspäi tuled pičuižehe lidnha. Elo kuti mugoi, kut i pälidnoiš, vaiše ei mugoi-ki. Mindai toivotihezoi varastada lidnan hotelinno. Pordon ecin necen adivpertin. Eskai saimoi ei lujas čoman pertinnoks, kudamb vähäižeta voib verda. Vaiše pertin seinil oliba kirjutesed, miše täs mösoi kuldaižid čomatusid. Völ täs adivpert’-ki oli. Nor’ akaine nägišti mindai i küzui – en-ik ole minä mugoi mez’. Muga i tundištimoiš. Ciklonan suugil Pöudospäi Enarvehe meid kerazihe täuz’ avtobus. Kul’tur- i muzei-radnikad, administracijäspäi ak i völ karjalaižed „ Mejan pajo”-fol’kloransamblin artistad Präža lidnaspäi. Pit’k meiden matk Enarvehe oli. Ezmäi pordon varastim karjalaižid artistoid, jäl’ges, konz mö olim jo kesk tes, lopiškanzihe binzin. Avtobusan vedai tezi necen i tezi mugažo sen, miše rindal om benzinvalandsija. Vaiše ei tulend pähä vedajale, miše vepsän mal erasišti ei ole električestvod. A necil päiväl Piterin agjan päl paha ciklon ahavohke i luminvihmahke oli. Sen täht i lämöi küliš oli sambnu. Valandsijas benzin on, vaiše valada ei voigoi. Ka i telefonad-ki ei ole, miše abunikoid kucta. Hüvä, ei edahan Alehovščina Ojat’-randal seižub. Saimoiš sinnä i kuni mö kävelim külädme i kacuim laukoiš tavaroid, administracijan radnik pagiži telefonal erazvuiččiden mehidenke i jäl’ges meiden avtobusha todihe i valatihe benzinad.
50
51
Pigai mö tegim azotesen Terveilas. Külä om znamasine sen täht, miše täs om akoiden monastir’. Vaiše mö azotimoiš sen täht, miše otta meidenke Terveilškolan openikoid. Avtobusas edelez tegihe ahthemb i veslemb. Ciklonan suugil mö tulim Enarvehe.
Natalja ANTONOVA PÖRDUTADA KARJALAN KÜLILE IČEZE NIMED „Kodima”-lehtez: nomer 12 (tal’vku) 2001
Čomal scenal – čomad artistad! Möhsügüzen aigan hubal säl ei miččed čomad oma küliden kuvad. Vaiše ei konz äjal oli kacelta-ki heid. Mö jäim jo ičemoi aigaspei i enarven eläjad eskai surduiba varastada. Kul’turpertiš jo stolad adivoile oliba levitadud eravuiččiden söndoidenke. Vaiše edel adivoile tarbiž oli ozutada ičeze mahtoid. Lujas čomin oli sädatud Enarven külän kul’turpert. Zalas ka erazvuiččid enččid kaluid, astjoid täuz, kuti muzejas. A scenal – vepsläižen pertin interjer: päč’, puzud, polovikad... Ningomal scenal pajatada i kargaita-ki mel’he om! I töndui praznik! Lujas mel’he enarven eläijle tuliba karjalan „Mejan pajon” artistad, kudambad ozutiba erazuiččid nomeroid. Sid’ i pajod, i kargud, i kantelel vändi nor’ käbed neižne. Kacujad – tedan vähäižeta kaik külän eläjad, ei žalleinugoi käzid, miše läpötada mel’hižile artistoile. Terveil-školan lapsed lugiba runoid, ozutiba vepsän kelel „Kuldasižen maiman pollhe sarnan” udištadud meiden aigan täht. Terveilas opetas vepsän kel’t, vaiše nägub, miše nece lapsile om kuti erazmaine kel’ – mugoman jügedan akcentanke hö pagižeba. Ozutiba ičeze mahtoid i enarven eläjad. Kargaižiba kadrilid, pajatiba lühüdoid pajoižid-častuškoid. Lujas mel’he tuli penikaine Al’ona-neičukaine-pajonik, hänele, tedan,vaiše kuz’ vot om. Necen kirjutesen avtor-ki ei vaiše kacujaks tulend. Minä lugin ičen runoid, kändmižid. A jäl’ges koncertad meid lujas hüvin sötiba. Oli i skanc’oid, i kalitkoid i erasid paštmižid. Vaiše električestvo täs mugažo tühj: čainikan virigoitad – lämoi klubas sambub. Ka hüvä, miše völ oli täs ningomal päiväl elektruz. Tagazmatk hüvin mäni, i mö pigai saimoiš Pöudho, jäl’ges kaik ičeze polihe. Aigoin keradamoiš ühtes udel praznikal.
Karjalaižil om tehtud jo nellänz’ rahvahan Sur’ suim i om sätud valituiden pämehišt. Pämehišton ezimeheks om valitud Viktor Bogdanov, a pämehištoho mülüba 1-2 jogahižen Karjalan agj’an ezitajad. Küľmkun keskel oli tehtud pämehišton ištund, kudambal pagištihe Suren suiman pätandoiden tegendoiš. Enamban kaiked pagištihe karjalan kelen sijas valdkundan i rahvahan elos. Pämehišt uskob, miše karjalan keľ voiži olda Karjalan valdkundaližen kelen. Läheližiden valičendoiden jäľges karjalan suiman pämehišt udes tahtoib tulda taričendanke Karjalan pämehennoks i deputatoidennoks pätmaha karjalan kelen i toižiden suomalaiž-ugrilaižiden keliden sijad valdkundan elos i tehmaha mugoine zakon. Nügüd’ Suiman pämehišt nimitab necidä zakonad „Karjalan valdkundan keliš”, i nece om seľged – kaikile Karjalan suomalaiž-ugrilaižile kelile pidab antta ičeze status. Karjalan suiman pämehišt tegi ližadusid zakonaha „Karjalan stipendijoiš üläopenikoile i jatkundüläopenikoile”, kudamban mödhe jatkundüläopenikad saižiba ületud stipendijad, veď hö oppiba kodiman istorijad, kul’turad i keľt, i necile tarbiž tehta valkundališt tügedust, tarbiž ozutada, miše valdkundale om melentartušt nenid temoid. Suiman ištundal om tehtud komissii, kudamban päazjan linneb pördutada karjalan külile i tahoile tagaze ičeze nimid. Necen komissijan rad om lujas tarbhaine: igahižed nimed oma elänuded sadad voded, ned nügüď-ki oma eläbad, vaiše ei olgoi kirjutadud venäkeližiden nimiden rindale. Pidab jatkata necidä radod i panda jogahižen külän nimilaudale karjalan- da vepsänkeližid nimid.
52
53
Nikolai FOMIN NORIŠT KERAZIHE MOSKVAHA „Kodima”-lehtez: nomer 1 (viluku) 2002
Nina ZAICEVA LÜHÜDAD KUVASTARINAD „Kodima”-lehtez: nomer 1 (viluku) 2002
Uhokun 14 –17 päivil Moskvas oli männu norišton Keskrahvahaline „Venäman Pohjoižen igahižed rahvahad: niiden nügüpäiväline elo i tuleb aig.” – konferencii. Sen tegijan oli Venäman Pohjoižen, Sibirin da Edahaižen Päivnouzmpolen vähäluguižiden igahižiden rahvahiden Associacii. Neche Associacijaha, muga-žo, kut Vepsän Kul’tursebr-ki, mülüb 25 Venäman vähäluguižiden igahižiden rahvahiden sebrad. Koriferencijale tuli äi norištod käikes Venämaspäi – Karjalaspäi da Murmanskan agjaspäi, eskai Šahalinan sarehesai. Konferencijal oli ezitadud surid programmoid Pohjoižen norišton i lapsiden täht: Arktižen Nevondišton „Arktikan lapsed da norišt” da Venäman Federaline „ Pohjoižen lapsed”programmad. Ned programmad oma tehtud ten täht, miše norišt voiži sada hüvän opendusen, a lapsil oliži vahvemb tervhuz’. Ozutesikš, Karjalan Valdkundas „Pohjoižen lapsed”-programman rahoile oli stroidud uz’ škol, erasiden školoiden täht oliba osttud kaik tarbhaižed tö- i openduzkalud. Erasihe läžundkodihe oli osttud kalhid diagnostižid priboroid, medikamentoid. Lujas melentartuižen dokladan oli tehnu Arktižen unversitetan ezitai, kudamb starinoiči neciš korktas školas i ozuti, miččid uzid perspektivoid avaidase Pohjoižen norištole, konz om mugoine universitet. A sen päpert’ om sires Karjalaspäi – Suomenmas, Rovaniemildnas. Pohjoižen igahižiden rahvahiden openduses, norišton radotomudes küliš konferencijan olijoile starinoiči evenkoiden kelen opendai Ner’ungri-küläspäi. Hän sanui, miše lujas vähän norid ristituid külišpäi opendase korktoiš školoiš. Toižes polespäi, heile om jüged löuta ičeleze rad kodiküläs, vai kus-ni lähen. Völ ližazi dokladan andai, om äi problemoid norišton tervhudenke, äjad nored ristitud joba vinad, ostleba narkotikoid. Norišton ezitajiden täht oli tehtud erazvuiččid seminaroid, kus heid opetihe tehta projektoid, rata rahvahaližiš sebroiš. Kaik koume päiväd oliba lujas melentartuižed ta tarbhaižed. Norišt sai äjan uzid’ teoretižid da praktižid tedoid, kudambid hän voiži pästta eloho koditahoiš.
Ezmäine lumi Erasti, laps’aigan, heraštud homendesel i jo tundub, miše maiľmas midä-se vajehtaškanzihe. Honusehe valub mittušt-se vauktust, mittušt ei ole ei kevädel, ei kezal. Kacuhtad iknaha i nägištad: iknan taga lankteleba pehmdad vauktad lumihöunhed. Kaik ümbrinägui ma, aidad, puiden oksad om kattud lujas vauktal pühkmel, kuti maidod om valadud. Ezmäine lumi! Rigol sädatoi, jod homendezčajud i joksed irdale i sigä lainahtad verest iľmad. Se ližadoitab sinei ut väged i hengahtab hibjähä likundtahtod. Tutabad prihaižed ühtnägoi tegeškandeba lumiukod, sauvaškandeba lumilidnad, vändaškandeba lumižil. Miše tehta lumiukod, prihaižed tegeba koume šarud, sirdähtaba heid ühthe sijaha i siď paneškandeba ühten toižen päle. Siľmiden sijas hö paneba hilid, nenas sijas – midä-ni rusttad, huliden sijas paneškandeba kivuzid. Päs lumiukol om vädr. Tuleskeleb mugoine lumiuk, miše sille voiškandeb kacta časud. Tozi sanuda, lumiukoun elo ei ole piťk. Se hilläšti sulaškandeb, a voib olda, homen jo sulabki lophusai. No sidä kaľhemb om nece käzitön sauvand i nece ezmäine lumi, kadamb kaiken toskendeb muga äjan ilod da ihastust. Mitte oleskeleb kaste heinäl Konz päipaštpäivän kezal lähted mecha, ka pöudoil, – heinäl nägub helmid. Nene helmed kaik hoštaba muga ani kibed kacta. Nägub pakušt, rusttad, siništ mujud. Konztuled lähemba i kacud tarkemba, ka nägištad: nece kastken tippud kerazihe vihandoil heinän lehtesil da änikoil i hoštaba päiväižen sädegiš. Heinän da änikon lehtesuded oma südäimes pehmdad i karvakahad, kuti barhat. Kastken tippuižed štarguba sigä, a südäimes om kuiv; märguz’ ei kosketa heinäižen i änikoižen südänt. Konz petkol rebitad lehtesut kastkenke, ka tipput šurgahtab kuti hoštab penikaine mäčut, sinä ed nägišta-ki, kut se lankteb
54
55
alahaks. Erasti, hilläšti rebitad mugoižen lehtesuden i jod necen hoštaban tippuižen. Necen kastkuden vezitippuine ozutase magukahamb, mi mitte-ni kalliž verazmaine sok.
si rambitaden hilläs. Ühtnägoi prihaižed kulištiba kägen kukkundad. Se kukkui lugedes, tedan, kenen-se vozid. A siď prihaižed nägištiba venehen, kudambal ajoiba heinäntegole toižele jogen randale naižed. Hö ajoiba hilläs pajataden, kuti mugažo ei tahtoinugoi mureta hillüt. Ka kaidažel tehudel-ki, kudambal seižuiba prihaižed, kehui elo. Murahaižed, nene kuz’jaugaižed radajad, joksiba ičeze muražmätannoks kanttes jügedad kandmad. Manikuš oli nece ezmäine hillüz’.
Kirjoiden lugemine Minä lujas aigoiš openzimoi lugeda. Neciš aigaspäi lugend tegihe minun täht tarbhaižen elon palan. Ezmäi olin lugenu kaiken, midä vaiše voinuiži putta minun käzihe. Kirjad – nece om erazvuitte mir, erazvuitte kunigahuz’. Ei voi lugeda kaik kirjad. En ühtnägoi minä eľgendaškanzin, kut kirjoid pidab valita, sada ičein täht vaiše nenid, kudambita elo om tühj. Eľgendaškanzin, miše minun elontö om filologii. Tarbiž otta ičein täht ezmäi kirjoid, kudambiš melentartuižen predmetan polhe kirjutadas levedamb. Siď jo voib süveneda azjaha. Minä navedin otta muštho runoid. Minun mušt voib jätta ičeze pohjale äjan venälaižiden runoilijoiden runoid, kudambid minä olen pannu ezmäižele sijale maiľman literaturas. No minei meľhe om olnu i mamankeline runohuz’. Ka se ei ole mugomal maiľman korktusel. No mitte-se erazvuitte muju om armhal mamankeližel sanal. Nene runod, kudambiš, voib olda, ei ole täut rifmad, ei ole filosofijan süvüt, lämbitaba henged, i mitte-se südäinkibu i tusk leveneb i sebadab mindai. Mihe maiľmas om tehnus, miše minun mamankeľ muga möhä om tulnu filogijaha. Olen mugošt meľt, miše maiľman literatur oliži voinu kadotada äjan, ku ei oliži ližanus sihe runoid minun rahvahan kelel. Ved’ ned oma andnuded mugoižid runokuvid, kudambid voib sauda vaiše minun kelen pohjal. Tahtoižin uskta mamankeližen literaturan tulebaha aigha. Tahtoižin, miše tö-ki tahtoškanzit eľgeta necidä, voižit tulda neche meletushe, voižit zavotta kirjutada runoid mamankelel. Hillüz’-manikuš Asttes prihaižed tuliba jogudennoks. Seižui mugoine hillüz’, eskai opak tegihe. Tuli mugoine tundmuz, a om-ik maiľmas midäse eläbad. No ühtnägoi veslas haukkuškanzi koir. Nece Van’an koir Nutai sabuti heid i ihastusiš andoi än’t. Sil oli satatadud jaug, i se jok-
Igahuz’ Kezapertine, kudambas minä elin lebuaigan, seižui korktal merenrandal. Nece oli penikaine pertine. No siš ümbri kazvoi äi erazvuiččid änikoid. Minä jogahižen homendesen olin kacmas nenid änikoid, a ehtal kastmas. Minun emäg – penikaine hüvätabaine vanh akaine – ei keľdänd mindai änikoid kacmaspäi. Sidä vasthapäi – hän väzumata toštuteli minei: kaik ümbrišt om sinun valdas. Kaik, mi ihastoitab siľmäd, om ristitun täht. I minä vedin ičtain lujas joudajas: voin mända leikmaha änikoid ičein honusen täht, voin lähtta pudištamha jablokoid ičein sömän täht. Minä paksus kävelin korktale järven randale kacmaha vedhe i taivhaze. Minä ištuimoi lebuištmele i väzumata kacuin sihe pirdaha, kus ühtenzoitihe meren laid i taivaz. Nece oli likub kuva. Oli mugoine tundmuz, miše sen röunan taga voib sijadas igahuz’. Kezapäiväine lujas möhä kuti tahtoimata zavodib päzmaha i upmaha sihe igahudehe. I möst mindai sebadab tundmuz, miše pästab-ik nece igahuz’ päiväšt homen tagaze taivhaze vai se jäb sinnä igaks. Muzikan znamoičend Nece vanh mez’ navedi väta kantelel irdal. Hän lähtli irdale, konz iľm sigä zavodli kuti siništuda. Oli mugoine tundmuz, miše hänen muzikan täht oli paremba, konz irdal tehlihe pimedamb. Mez’ oli jo vanh, i hänel erasti sündui tundmuz, miše hän ei to jo toižile ristituile hüvüt. Sikš hän vändi-ki irdal, ezitanhal. Irdal hänen kantelen än’ piťkha ripui iľmas, i tulleine vei sidä toižiden ristituiden südäimihe. Kantelen vänd, mugoine südämeline i puhtaz, noustateli istorijan muštod, konz jogahižele ristitule tuleskeli
56
57
pähä sidä, midä hänenke ei olend olnu nikonz, no midä hän om lugenu i tedištanu vepsän rahvahan istorijaspäi. I ristit riži ičtaze ezitatoiden sijal i aigal, kudamb om männu jo äjad voz’sadad tagaz. No vanh mez’ ei tedand neniš meletusiš. Hän jogahižen ehtan tuleskeli i tuleskeli irdale i kuti varasti aplodid, kudambid ei kulund nikonz. Om olnu lujas žaľ, miše hän ei tedištand nikonz siš tundmuses i siš painandas, kudambad hänen muzik jätli ümbriolijoiden südäimihe da hengihe.
SZÉPÍRÁSOK
Purdeheiniüžed Nouzi kerdan kevädel päiväine aigaš-ti, pezihe lämäl vihmudel i läksi-ki taivastme kävumaha. Kacauzi alahaks. Kacu-ške, mitte ma čoma om! Mecad dai normed oma vihandoiš sädoiš, kaste hoštab hobedal. No päiväižel meles punose: „ Midäk ei täudu? Voib-ik völ midä-se ližata? Jogo nimidä en voi?” Maihahti päiväine kuldaižel hijamal – purskahtiba maha kuldaižed tomuded i änikoičeškanziba normil, teil, tehuzil veslad pakuižed lämoihuded – purdeheinüded. „Kac, minä-ki, päiväine, mugoine olen, nagraškanzi päiväine. Koskuba minuhu.” A käred taľv läz peitlihe. Kacub hän süväs haudaspäi, ken hän sigä nagrab. I homaiči hän heiniden keskes lujas äjan penid päiväižid. „Nu-ške, andan minä sinei!” käreganzi taľv. Maihahti hän hobedal hijamal i pudišti-ki vesluziden lämoi-huziden päle lunt. A iče pageni pohjoižpolhe. Siš aigaspäi oma-ki purdeheinüded-vellesed ezmäi pakuižiš sädoiš, a möhemba vauktoiš pövuižiš.
Maria ABRAMOVA PAJO KALINAN POLHE „Kodima”-lehtez: nomer 7 (heinku) 2001 Änikoičeb kalinaine meiden iknan al, Pästi vauktad änikoižed ani kaivon päl. Mecaspäi mö vedimei, toimei händast kevädel, Ištutimei mahudhe, valelimei vedudel. Kazvoi meiden kalinaine sureks, čomaks mugomaks. Kevädel hän sädase äjal baskaks, vihandaks. Tuldas sügüz’päiväižed, kändase hän käbedaks, Hänen rusttad marjaižed nägutase edahaks. Astuškam mö siriči, barbaižil hän kosketab, Kuti minun armaz mam, laskvas mindei silitab. Änikoičeb kalinaine meiden iknal kaivonno, Libun aigoiš homencel, kaika hänel lübuimoi.
58
59
Galina GERASINA HEINÄNTEGO „Kodima”-lehtez: nomer 7 (heinku) 2001
Lev TOLSTOI KAŽIN POIG (Vepsäks om kändnu Nikolai ABRAMOV) „Kodima”-lehtez: nomer 1 (viluku) 2002
Libun edel rusttad päiväšt, Mänen minä randale... Otan lituukaižen kädhe, Tegen heinäd lehmäle. Lituukaine, lituukaine, Oled sina terav! Mäned čomin sinä madme, Teged heinäd kebnas. Meiden tanhal launub kukoi, Kulub lehmän kelloine. Mamoi živataižid lüpsab – Mugoi küläs eloine. Heinäntego, heinäntego, Čoma sinä aigaine! Tegen heinäd minä kezal, Tal’vel linneb maidoine!
Eliba veľľ sizarenke - Vas’a i Kaťa, i oli heil kaži. Kevädel kaži kadoi. Lapsed kaikjal eciba händast, vaiše ei voinugoi löuta. Kerdan hö vändiba aitanno i kulištiba, miše ülähän ked-se näuguba hoikil änüzil. Vas’a libui pordhidme aitan katusen alle. Kaťa sil aigal seižui orgos i kaiken küzeli: – Löuzid-ik? Löuzid-ik? Vaiše veľľ vaitti ištui. Jäľges Vas’a heikahti: – Löuzin! Meiden kaži... i poigad hänel oma, mugomad čomaižed. Tule pigemba tänna! Kaťa joksi pertihe i toi kažile maidod. Poigid oli viž. Konz hö kazvoiba, ka lapsed valičiba üht – hahkad vauktoiden käpšuidenke i toiba pertihe. Lopuid mam jagoi. Lapsed sötliba kažin poigad, vändiba hänenke i eskai magadamha otliba ičezenke. Kerdan hö mäniba vändmäha tele i kažin poigan-ki otliba ičezenke. Ahav kosketeli oľgen teröunal, a kažine uradi oľgenke. Lapsed kacuiba necihe i nagroiba. Jäľges hö löuziba sol'heinid, keradaškanziba i unohtiba kažin poigan polhe. I siď kulištiba, miše ken-se kidastab: – Tagaz, tagaz! Nägištiba lapsed, miše hebol kahthe kabjha ajab mecnik, a edel händast jokseba kaks’ koirad, kudambad nägištiba kažin poigan. Kažine – meletoi, ei miše pageta, ka ištuihe, gurbastihe i kacub koirihe. Kaťa pöľgästui koirid i kidanke uidi. Vas’a mi väged joksti kažin poigannoks i ühtes koiridenke hö tuliba penen živatannoks. Koirad tahtoiba tabata kažišt, više Vas’a langez’ vacal kažin poigan päle. Mecnik sil aigal tuli rindale i küksi koirid, a Vas’a toi kažižen kodihe i enamb ni-konz jo lapsed ei otnugoi händast ičezenke lagedaha pöudho.
60
61
Lev TOLSTOI ORAV I HÄNDIKAZ (Vepsäks om kändnu Nikolai ABRAMOV) „Kodima”-lehtez: nomer 1 (viluku) 2002
Alevtina ANDREJEVA RUNOD http: kodima.1accesshost.com/literatur/andrejeva.htm
Orav, hüppides oksalpäi oksale, lanksi ani magadajan händikahan päle. Hahk nouzi i tahtoi söda oravad. Oravaine pakičeškanzi kündlidenke: – Ala mindai sö, pästa valdale. Händikaz sanui: – Hüvä, minä pästan sindai, vaiše sinä sanu minei, mijak tö, oravad, kaiken veslad olet? Minei-ka paksus tusk om, a teiden päle kacun, ka tö ülähän kaiken hüppit i hüppit. Orav vastha: – Laske minä ezmäks pun oksal ištuškan, ika varaidan sindai. Händikaz pästi rusttad hüppijad. Orav pigašti libui kuzen ladvha i sigäpäi sanui: – Sinä sikš oled tuskakaz, miše paha oled. Pahuz sinun südäimen poltab. A mö kaikile vaiše hüvüt tegem, sikš i veslad kaiken olem.
Verez lumut Tullei randha lumut toi, Kaiken randan katta voi, Malpäi mustan redun peit’, Sügüz'mujun pigai heit’. Lapsile se čoma aig, Irdal joksendaba kaik, Teramb – pordhiš püštti, Mäthas – kukiristti. Irdal homencespäi vätas, Lumespäi hö šaruid kätas, Lumiakan vaumitas, Lunt hö malpäi keratas. Verez lumut – čudoiš čud, Purahaižed – kuti lud. Vauged, sanged lumiak, Lapsed ihastusiš kaik.
Koivuine Vaugedkoivuine, sinun oksaižed Kuti vihandad suugad – suugaižed, Oled hoikaine, kazvol korktaine, Löb i kaburdab sindai tulleine.
62
Sügüz’aigaižel vilul vihmaižel Sädon riičitab – voikad kündluzil. Katab lumudel tal'ven päiväižil, Käred pakaine čokkoib neglaižil. Pigai keväz’ möst tuleb čomaine, Hengen lämbitab rusked päiväine. Kut i ristitul, muga iga mäb Vauktal koivuižel, se-žo elonaig.
63
Nina ZAICEVA RUNOD http: kodima.1accesshost.com/literatur/zaitseva.htm
Kodin mujud Sinine i vauged – vilud nene mujud, sündub kuva kauged, mujumärad – lujad.
Mustikaine Mustikaine, mustikaine, Sinä ilomarjaine! Oled maged – magedaine, Oled lahed – lahedaine, Oled redumajagaine. Hambhad lapsil siništoitad, Modon, käded redustoitad, Huled, kelen mustištoitad, Üks’-se tervhut ližadoitad, Muhaitusel čomištoitad!
Pakuine i rusked – kodi nägub mujuiš... Linnen kodiš, uskon, pöudoil, küläkujoiš. Vihand kodiš normut, hobed, hoštai vezi, sarnaližed korbed, kuldahine lezi. Lämid melid tuleb pähä kodiirdoil... Kodi – armaz, sula, hengel sindai pirdan.
Mušton langaine Mušton langaine tegi vagoižen, mel’he langeni norištaig.
64
65
Normed – vihandad, Heinäd – tihedad, Mamoi – pordahil, rusked paik.
Nügüd’ sana armaz kadob, koleb, sambub, kuti pahas sarnas. El’genzin sen amu...
Laskvas muhadab, kädel maihutab, hänen nagrand om – aldon läik.
Kenak abud andab minun rahvahale, libutab ken, kandab elon pordahale?
Mama-mamaine, hobed sanaine... Minun muštlosiš – eläb kaik.
Mail'man vigad...
Mamankelen sana
Jo poleneb rahvahan vägi, hengespäi amurtas sidä. Kut kel’-ki nüt’ kadob, mä nägen, i südäimes sündub jo – rida.
Mamankelen sana, sinun vänd om maged, hengen poltab ani, mugoi siš om vägi.
Mikš mail’mas om äjan vigad? Mikš koleba verod i keled? Mikš kenel-se om ani ligad i elonte – oiged i siled?
Sanan kal’t mä nägen kodikülän pöudod, ojad, järved, mäged... Kus völ mugoid löudad?!
A vepsläižed jättas jo jäl’gmän i veron, i pajon, i vaihen... I en voi mä tügeda kämnil, i abid vahv hengehe saihe.
Elos tundui vägi, londusenke sido. Mamankel’ne pagin oli sille idu.
A abid – se vällendab rahvast, i lämän se hengespäi vedab. Sur’ Sünduižem, avaida laskvas, kut püzuda mirus – en teda.
66
67
Maria ABRAMOVA JOGIRANDAL http: kodima.1accesshost.com/literatur/abramova.htm
Gul'a POLIVANOVA ARMAZ KODIMA http: kodima.1accesshost.com/literatur/polivanova.htm
Kezapäiväl jogirandal neižne tuli vastha, Kazvol korged, rusked-vauged, kuti päiväl pašttud. Seižutimoi hänhez kactes, tuldas vaihed kel’he, Mitte neižne seižub čoma, minei äjal mel’he!
Ičein armaz kodima, Eile sindai parembad, Kuti hüvä, vessel’ sarn, Sinä mindai kazvatad.
Norikaine neičukaine, kuti rusked bolaine, Kenen sinä ningoi oled, lujas sinä čomaine? Seižutihe neižne kohtha, paginan hän meletab, Muhoiženke, äjal veslas, kuti pajon pajatab.
Sel’ged taivaz, vihand hein, Rusttan marjan sil’mäine, Sinä kuti čoma heim, Kuti keväz’vihmaine.
– Ojat’-randal olen rodn'us, meiden Ladvan küläs, Elin, kazvoin, veslas gulein, radoin minä vahvas. Ičein kodimaha jured minai pästtud oma, Meiden Ojat’-jogen randoil elo jokseb čoma!
Mäneb sügüz’, tuleb tal’v, Tal’ven keza vajehtab, Ičein man kaikutte päiv Enččel pajol manitab.
Muga minei neižne sanui, edemba hän mäni, Äjän hüvid sel'ktoid melid minun henghe pani!
68
69
Igor BRODSKI TODESINE IŽAND http: kodima.1accesshost.com/literatur/todes_izh.htm
vastta: hrizantemad, georginad, gladiolusad, čomad sadun robil’käižed da völ miččed-ne toižed (minä en ole änikoiden tedai). Pertin taga, nacein, oli mitte-ni linma, sikš miše iče sused läksi sauman tagapäi vädr kartohkad kädes. Sused oli laih i pen’ kazvol kurčpä. – Om-ik nece mez’, kudamb ende oli sinun pertin ižandan, a sid’ sinä küksid händast poiš? küzuin minä iknannoks tuldes. – Ka, ka, – i kutak vaiše ozaižid! Ende-se, konz minä olen küksnu neci-da uradad, ka eskai ni-konz en johtutand hänen polhe.A nügüd’ kacun-kacun hänen kukhaze – ni-midä, möst eläb, kuti niken ei kosknuiži händast! Ku vasttab mindai laukanno – muhoitelese, sanub: „ tervhen”, küzub, kut minun tevhuz’, kut linmad. Mugoi kü om! U-uh! – Ka kut-žo sä küksid händast täspäi? – Ezmäi vägel, tatam saneli, miše nece ma edelpäi oli meiden ezitatoiden valdas, ka vaiše sid’ tuliba verhad da anastiba meilpäi necida mad, – a sen jäl’ghe – sudan kal’t. Tunded-ik meiden sudan pämehid? Hö oma lu-ujas hüväd prihad, melevad mužikad! Mijalaššid ei abitkoi. Ižänd möst ištuihe sömlaudan taga i möst zavodi adivoičetada mindai iče-ze kurkuil. Minei kaik näguse, miše ma ei voi sündutada ningošt rajun čudod! No, voib olda, kaik nece tühj vaiše znamoičeb, miše kurkud – minun kaikiš navet’t’ud söm, i minä ani en voi eläda kurkuita... Jäl’ges čaškad vägevad čajud ižand möst pagižeškanzi: – Ka minä ni-kut en voi otta tulkhu, mikš-žo hänel kaik kazvab muga hüvin. Kaikil mijalaššil nügüd’ ani ei ole ičeze kartohkad, a hän kaik kaivab da kaivab. Akam iče käveleb hänennoks pakita morkofkad – ka han toižile möb, a meile tändo andab. Nu ka midäk naku vakačtäs, – pidab antta hänele kärzha, miše el’gendaiži, kut tarbiž eläda i vedada ičtaze hüviden ristituidenke. Naku ninga. Čoma-k sanuin? – Ka, ka! Minai ani ei olend tahtod pätta ižandan täht, kut tarbiž opeta pahoid susedoid. – A minä kaik sekoin, – äkkid sanui ižand, – midä naku völ voib mureta?
Nece oli lujas huva ižand. Hän adivoiči mindai mugoižil magukahil kurkuil, miše minuhu sid-žo sündui taht völ kerdan tulda adivoihe neche čomaha pert’he. – Teiden kurkud oma... – minä ecin tarbhaižid epitetoid, no en voind löuta. – Tedan, tedan! Kaik adivoid kitiba minun kurkuid. Tarbiž sanuda, miše minai völ kartohk-ki kazvab, da völ mugoi magukaz, järed! No mikš-se täl vodel se kazvab ani hondoin. Ühtel sanal sanuda – tävoz’ne satuz om tändoine... A muloine kartohk oli luujas hüvä, ni-kel meiden küläs ei olend mugošt satust. – Nacein, teil om hüvä ma, sanuin, a iče sön da sön kurkuid. – Ka, hüvä om... Konz minä küksin enččid ižandoid, naku i linmad-se todesišt ei olend. Änikod da miččed-ne södabad heinäižed kazvoiba, — ka minä-se en kožu ningoman sömän täht, dai sögaha hebo nenid heinid. T’fu! Mö akanke ištutim kartohkad, kurkuid, nagrišt, morkofkad... Olem sanu severdan mad, miše em tekoi, midä hänenke tehta. Nu, ni-midä, konz-ni, päliči kahteskümnes vodes nece-ki ma kuna-ni kožub. Ka sä nenil vozil oli a-ani hond. E-eh!.. Sä om se kuiv, se toreh, se vilu, se räk. No todesižele radnikale kaik nece om tühj. Pidab rata, rata i rata, kut zavetoitiba meiden ezitatad. – Minä ni-konz ende en sönd mugoižid magukahid kurkuid, toštin minä lujas hüviš meliš. – Ka sö, sö videnden. Minä en luge... Ka-a... Vaiše morkofkad-se mugažo ei ole. Mitte-se bubarik söi. – Ah, kut žal’ om, sanuin minä kurk sus. Ižand tuli iknannoks i kacuškanzi kuna-se. Sid’ hän kucui mindai: – Kacu-ške sinnä. Minä kacuin lähembaižehe kukhaze, kus seižui susedoiden pert’. Nece pert’ oli ani uzikaine, verez, čomin mujutadud, puhtaz. Pertinno kazvoiba eraz-vuiččed änikod, kudambid meiden tahoiš ed
70
– Mureta? — čududelimoi minä. – Ka sused jäti minei severdan tundmatont elod! Kaik nece ei ole tarbhai-ne. Ozutesikš, kirjad. Hö vaiše venuba škapas da pölüd tegeba. – Ka luge heid, nacein, škapas-se – äi melentartušt... – Jose meletad, miše minä kirjoid lugen? Ende-se – ka, lugin, – siloi minä olen lugenu äjan kirjoid: detektivoid da fantastikad. A necil uradal kaik literatur om mitte-se tulkutoi: vaiše romanad da runod, da völ mitte-se filosofian polhe – ni-midä žalleita-ki. Ka minä jo olen tacnu kaks’ sadad neniš kirjoišpäi. Zahodaha ladin veda – ka bumag om soravahk... E-eh!.. Ižand valoi ičeleze völ čajud i jatksi pagin: – A sanu-ške minei: mikš nece huiktatoi mez’ muga čomiti da mujuti aitan i kutkan? T’fu! Zahod hänel oli pertiš, kuti lidnas! Konz minä küksin uradad, se zahod völ radoi... siloi völ vezi-ki kaivas oli. Nügüd’-se mö kävum vedehe toižiden sudedoidennoks. A tantoi minä sauvoin uden zahodan – irdal. Vaiše ku tahtoid mända sinnä, algat unohtagoi panmaha sapkad jaugha – tehud om völ lujas redukaz, ken taht voib vajuda. Naku tal’v tuleb, i siloi jo kaik pačak jädub. Minai om par mugomid sapkoid... khe... khe... adivoiden täht. No mušta, miše oiktas sapkas muloi kandantaguine rebini. – Ka ni-midä, minä i zahodata... – Nu, ku zahodata, ka hüvä om... Oh, kacu-ške časuihe: mö sinunke jo ma-ahtte hätken ištum. Tedad-ik, kut rahvhaz sanutas: „Tule, adiv, da ala unohta lähtmaha.” Konz minä pördimoi kodihe, sus völ kaičihe čoma kurkuiden magu, da päs punoihe üksjäine meletuz: Ku minun küläs kaik ižandad linnižiba ningoižikš kädekahikš da melevikš patriotoikš, ka ni-ken ei voiži veda huiktaha mijalaššid mužikoid!
71
Igor BRODSKI SUOMALAINE TE http: kodima.1accesshost.com/literatur/suom_te.htm Ö oli se käbed, se hond. Ümbri Kanneljärved kaiken hizaižiba pil’ved, paksud valeged traviba kezalebun, – ved’ mecas oli märg, a järven randal – vilu. Kol’ale mugoi elo ei olend mel’he. Ezmäi hän ištui iknanno i varasti vihman lopud, sid’ vanhembad saneliba hänele, miše kaikjal om märg da vilu, – ei sa mända mecha ni senihe, ni marjoihe. Kol’a lähtli barakaspäi, no mikš-se kontakt toižiden lapsidenke pöl’gästoiti händast. Kol’a oli kodilaps’, lidnas hän ei vändand toižiden prihaižidenke da neičukaižidenke. Hän oli tark da päkaz, vanhembad kitiba händast i meletiba, miše heiden poig linneb miččeks-ni sureks tedaimeheks, artistaks vai valdkundmeheks. Kol’a paksus ei tedand, kut pidäb vedada ičtaze toižiden lapsiden sebras. Konz hän vaiše tuli Kanneljärvenküläha i ezmäižen kerdan läksi irdale, ümbri ei olend ni üht last. Pordhiden al venui lujas sur’ kirjav mäč. Kol’a kosketi mäčun, i siloi käred än’ sanui hänen sel’gän taga: – Ala koske verast! Kol’a kacelzihe i nägišti, miše pordhil seižub korged vaugedverine neičukaine. Se neičukaine oli vanhemb Kol’ad, – hän om arvostanu ičeze väged, pöl’gästui i pageni honusehe. Jäl’ghe necida Kol’a jo ei lähtend vändmaha toižiden lapsidenke. Prihaine käveli mecas ičeze tatoinke, konz sä oli päipaštokaz; tatoi navedi kerata senid da marjoid, no hän oli inžener, i puhtaz mecan čomuz’ ei ihastoitand händast. Ku mecas ei olend hüväd sališt, i heiden puzuižed jäiba pal’hikš, tatoi oli vaitti, haikostelihe i kiruhti kodihe. Kol’a rigehtusiš küzeli hänel erazvuiččiš seniš, heiniš da änikoiš, no nacein tataze openzihe školas hondoin, sikš miše ni-konz ei voind antta todesišt vastust poigan küzundoile. Kerdan jäl’ges homencvaleged ühtnägoi pil’višpäi läksi sur’ räk paiväine, i Kol’a küzui tatal, ei-ik voi mända mecha. – Jose ed näge, miše kaikjal om märg? – čududelihe mamaze. – Tozi sanuda, minä-ki tahtoižin mända, da mamoi ei pästa, poigaižem, sanui tatoi. – I sindai kel’dab kävelemaspäi.
72
73
– Mikš en pästa, sanui mamoi, – Kol’a om sur’ priha, hän iče voib pätta. Vaiše tule longele, ala segoi mecha. Maman sanoile da tegoile erasti voi vaiše čududeldas. Kol’a jo amu tahtoiži mända mecha tatoita; hän teravas sobihe i läksi kodišpai. Ni-ken ei azotand händast. Mec vastsi Kol’ad veresil vihandoil lehtesil, kudambad amu pezihe taivhaližen dušan al, i komedal linduiden čičitesel. Päiväižen sil’miš kaik mechižed kazvmused – i burkod samlod, i argad änikod, i kärpkekahad puntüved – naguihe keväzližikš, täuzikš ut vauvast elod. Eskai sured kived i kogonaižed granitkal’l’od paloiba neniš sil’miš kuldaižiden meckopriden karthe. Kaik nece oli lujas čoma kacmine. Kol’a napri johtutada, kus hän nägi mugošt čomust. Lebubaz, kudambas hänen kanz lebaiži ende, oli järven randal, a ümbrištos oli sokaz mec; sigä ei olend ni-midä pojavad. Sid’ hän johtuti: tal’vel opendai vedi hänen klassan muzejaha – surhe jumalankodihe – i sigä oli mugažo hüvä i vauvaz. „Tägalaine mec om paremb äjid, siš om mitte-se ičevuitte heng!” meleti Kol’a, i hän muhahti kaikuččele pule da kivele, kut ustavakaz adiv verhas kodiš. Prihaine käveli mecas lujas hätken, nägihe tutabiden pallištoidenke, kukhidenke da ojidenke. Päliči koumes časus päiväine om peitnus pil’vihe, i siloi mecas tegihe pimedamba. Kol’a läksi tactud tele; te oli kaid da barptunu. Hän johtuti, miše hö tatanke jo oleskeliba sid’. Kerdan Kol’a küzui, mitte te nece om, i tatoi sanui, miše nece om suomalaine te. „Ende nece ma-ki oli suomalaine,” ližazi hän. Mecas jo oli viluhk, lindud vaikastuiba; sid’ mecha tuli kebn sumeg. Priha-ne kändi oiktaha i mäni mecha, no ühtnägoi kulišti kenen-se äned i kacelzihe tagaze. Suomalašt tedme astuiba burkod surdunuded saldatad oružjidenke. Heiden päl oli tundmatoi uniform, i hö pagižiba verhal kelel. Kol’a čududelihe: ümbri oli keza, a nene ristitud oliba tal’veližiš sobiš. Sid’ hän nägišti völ kaks’ jüguz’mašinad, heil ajoiba šuštunuded, pahamel’žed passažirad, niken heišpäi ei muhadand. Mitte-se laih roho ukoine hilläšti pajati jalos tuskusižen pajon. Üks’ neičukaine ühtnäghu kacuhti ani Kol’an sil’mihe, i nece oša-
bori händast. Prihaine säreganzi kuti viluspäi, hänele tegihe ani opak. Kol’a ni-konz ei nägend mugošt onetont, pahamelišt kacundad! Hän el’genzi, miše rauk neičukaine om lujas näl’ghine, miše hänele om ani vilu. Mitte-se ak, nacein hänen mamaze, katoi neičukažen lämäl paikal. Toižed akad ištuiba vaikkuluhu; hö kacuiba tagaze, i heiden sil’miš hoštiba kündled. Neičukaižen mam siliti ičeze tütart i sanui hänele midä-se. Kol’ale naguihe, miše hän sanui: „Ni-midä, kaik nece pigai lopiše, i mö pördamoi kodihe...” Saldatad i mašinad likuiba hilläšti-hilläšti, hahk sumeg ujeli ten päl, i vaskmäine tuskukaz pajo lendi kezamecadme. Kol’a hengähti, umbišti sil’mäd, a konz avaiži, ümbri jo ei olend ni-keda. Kazvahtunu te oli pal’laz, sumeg kadoškanzi, a sid’ päiväine-ki möst kukiti pil’viden tagapäi. Prihaine seižui pöl’gastusiš, hän völ hätken ei voind kubahtada-ki. Mitte-se tundmatoi, znamasine pird tuli Kol’an eloho. Hänen lapsuz’ ei tedand ni nägudesid, ni čudoid; opendajad saneliba hänele, miše mugošt ei ole londuses. Prihaine ei el’gendand sidä, midä om nähnu, no terav kibu valoihe hänen südäimehe. Nacein, nece mecsumeg om hätkeks katnu kaiken hengen... No paraz mända kodihe. Kol’an mel’ hilläšti ustavihe, puhtastihe tundmatomas tuskaspäi, kudamb om äkkid tulnu hänennoks miččes-se toižes miruspäi. „ Vanhembad jo südegandeba”, meleti prihaine i mäni külän polhe. Mec tegihe edeližeks, päiväine möst lujas paštoi. Nece statj kožui fil’maha, kus erazvuiččed epizodad astuba jäl’geti. Kol’a lujas čududelihe, konz tedišti, miše vanhembad ani ei olgoi ecnuded händast. Hö ei lajinugoi Kol’ad, ka i long sil päiväl oli möhemba. Tatoi oli hüviš meliš – Vas’a-däd’ toi hänele lidnaspäi veresid lehtesid, i jäl’ges päilongid hän ištuihe lugemana heid. Kol’a läksi pordhile i möst nägišti sidä vaugedverišt neičukašt, kudamb om kel’dänu händast vändmaha ičeze mäčhu. Nägištaden Kol’ad, neičukaine turpsi i nenakahas sanui: – Ala koske verast. Kol’an tatoi kukišti nenan lehtesen tagapäi, haukostihe i küzui mamal: – A mikš Kol’aižel om mugoi hond lit?
74
75
Igor BRODSKI KEVÄZ’PAJO http: kodima.1accesshost.com/literatur/kevazpajo.htm
ei voi eläda, a Nastoile nügüd’ Kiraižes tarbiž hol’t pidada, školha ni-kut ei sa kävuda. Elo om hüvä! Nastoi iče nügüd’ magadab koumil ištmil, a hänen sijäl venub da kiškotase jäl’ghe magadust Kira. Iknal ei ole uudint, i päiväižen sil’mäd täudutaba honusen. Oh, kacuške, a Kiraižel-se om pätaud’! Om hüvä mujada ičtaze vanhembaks sizareks. – Lähted-ik školha? – haikostab Kira. Mitte el’getoi laps’ om! – Ka kut-žo voin jätta sindai kodihe? Mam-se läksi. Kira möst haikostab i sanub: – A minä lujas tahtoižin školha. Nacein sigä om melentartuine openduz! A Nastoi vaiše hengahtab. Sizar völ ei teda, mitte elo varastab händast školas. Jo nägub, miše konz Kiraine kazvab sureks, hän lujas koskuškandeb ičeze čižoihe, linneb mugoižeks-žo laihaks da pestrakoks. I hänen hibused oma eskai völ rusttemb Nastoin hibusid! „ Mindai näritihe pestrakoikahaks, i händast näritaškatas... Hänel školelo linneb jüged. Oh, i kut-žo mö koskum toine toižhe!” – meleti čižoi. – Nu, Kiroi, nügüd’ minä ton sinei murgn’an. Venu-ške, ala nouze... Nastoi mäni keitimpol’he i toi sigäpäi stokanan maidod da supalan leibäd. Sid’ hän meleti, miše ku Kira om kül’mehtunu, ka hänele ei sa joda vilud maidod. „Pidab lämbitada”, – meleti neičukaine i möst pördihe keitimpol’he. Kiraine varasti händast sil’mäd umbes i johtuti, kut miččes-se fil’mas hän nägi, kut mužik toi ičeze akale kofed magaduzsijäha. Kira muhahti i hilläšti korkoti katusen al, a Nastoi sil aigal juraiži astjoil seinän taga. Noremb sizar ei tedand, miše čiža meleti vaiše siš, kut voiži jätta Kirad kodihe, sijäha, da lähtta irdale i pajatada nenile čomile prihoile, kudambid Nastoi vastsi egläi susedkujos. Muga kaikutte meleti pordon aigad ičeze azjoiš, a sid’ Nastoi üks’-se toi Kiroile hulad maidod, leibäd i völ kartohkad: „ Sö!” Kiraine ištuihe i zavodi murginoita. Nastoi-ki seižub čogaižes, söb ičeze leibsupalašt da kacub sizarehe. Mitte čoma Kiraine om! Modpoliškod – käbedad, i hot’ sirmiš om mitte-se läžundkišt, no miččed-žo sel’ktad hö oma! Nu kutak voib tacta händast kacma-
Uhtes sures lidnas tünäs sijäs seižub pakuine kaks’žiruine pert’. Siš om nel’l’ faterad: kaks’ – ezmäižes žirus, da völ kaks’ – toižes. Ken eläb koumes fa-teras, minä en teda, a nelländes, ühtes alembaižišpäi, eläb mam tütrenke. Tat läksi heišpäi jo ani amu, nacein enamb kahttoštkümned vot tagaz, a tütrele jo täudui nel’l’toštkümne vot. En voi sanuda, miše nece neičukaine oli čoma – hänel oliba rusttad hibused, mod oli kehker da kaiken pestrakoikaz – i kevädel, i kaikel toižel aigal... Iče hän oli korged kazvol, äjal korktemb mamad, pit’kjaugaine, laih, kuti puik; dai kutak hänele olda lihavaks, konz rahoid-ne neciš kanzas ni-konz ei olend, i kanz amu openzihe eläda ani heita. Neičukašt kuctihe Nastoikš, i oli hän jalos hüväsüdämeline. Ni-ken ei voind sanuda ni-midä hondod hänen polhe, vaiše školaspäi erasti todihe ta taclihe počtliphaižehe käredoid kirjaižid. Azj om siš, miše Nastoi ei navedind necida hahkad kivipertid – školad, kus vanhembad kaiken lajiba neičukašt, a klassan sebranikad vaiše ragnelihe hänespäi. Nu ka midä-k! Nastoi löuzi ičeleze sebranikoid irdal. Školas händast näh-tihe vaiše kerdan-kaks’ nedališ, no völ ni-kelle ei tulend pähä küksta Nastoid sigäpäi. Naku hän i käveleb kujoidmeirdoidme! Hänel om čoma, sur’ talant: Nastoi navedib pajatada. Hän iče tegeb pajoid-runoid i pajatab heid, da völ gitaral-ki akompaniruib ičeleze. Neičukaižel – vanh, kohetud soit, om čud, miše sišpäi miččed-ne kulundad lähteba! Nastoi ei žalleiče ičeze gitarad, tal’vel-ki irdal brängutab. Ku eciškanded, ka löudad irdal ningoižid pajanikoid, no Nastoil-se lujas čomin lähteb – kaikile čud. Midä-k hän tegeb tämbei? Mam läksi radole kogonaižeks päiväks, jäškapas – keittud kartohkad da maid, nacein leibäd-ki voiži löuta – ka jose söm om jüged problem? Nastoil om toine hol’. Egläi mamoin sizar vedihe läžundkodihe, i ni-ken ei voi sanuda, mite kibu hänel om; a hänen tütren, Nastoin sestrian Kiran, mamoi oti kodihe, ved’ hänel-ki ei ole tatad. Kira – pičuine, mamata
76
77
ta?.. „Oh, – meletab Nastoi. – Voib olda, minä pakičen händast, i Kiraine hökkähtab jäda kodihe – ozutesikš, vaiše časudeks? Nacein mamoi ei riko mindai siš azjas”. A Kira söb da söb. – Ki-iraine! Minun čoma Kiroi! – Midä sinei? – Tahtoižid-ik völ magadahtta? A? – Ka midä-k tehta? Tedan, tedan sinä ed pästa mindai irdale...Sinun mamoi ei anda minei kävuda. Olen läžui. – Nece jäl’gmäine vajeh oli sanutud muga, miše Nastoi meleti vaiše: „Oh, miččeks hän linneb aiganke. Kaik el’gendab!” A Kiraine hilläšti jatktab: – No sinä, meletan, void lähtta kävumaha, no ei hätkeks, a se tusttuškanden. Ala unohta – pidab uks’ i iknad saubata tarkaštitarkašti, miše ni-üks’ bandit ei tuliži! – „Bandit” om paha sana, – sanui Nastoi. – Tarbiž sanelta „vargaz”. – Nu „vargaz” ka „vargaz”, – hengahtab mučuine sizar. – Tule teramba. Nup, ota stokan da blödaine, mina möst tahtoin magatta. Kiroi panese bokale i komedas soipotab; Nastoi om jo el’gendanu, miše hän ei abitte, ku čižoi lähteb. – Spasib, Kiraine!.. – šuhaidab Nastoi. Kira ei anda vastust – nacein uinzi. Nastoi pani päle mamoin levedan kaglpaikan i oti gitaran. Päliči vides minu-tas hän jo seižui pordhaižil da kiskotihe. Neičukaine pizišteli sil’mil: keväz’päivoi paštoi, a taivaz oli puhtaz i uskmatomašti sinivouvaz, kuli kuval! Nastoi johtuti, miččen čoman pajoižen hän oli tehnu männudel nedalil; pajoine om paiväižen polhe, siš oli vähän sanoid – pidaiži völ ližata... Nu, kuna-k mö mänem tämbei? Nastoi jo amu ei olend ningoižes hüväs meles. Hän mäni irdadme i kändi oiktale, susedkujoho. Neciš kujos Nastoi endeglašt da eglai vastsi vaskmaižid prihoid, kudambad ei jonugoi olut redukahiš pertinverajiš, ei lainusoi, kut toižed, ei tartnugoi hänehe. Hö vediba ičtaze muga ustavakahas i tünäs, miše Nastoi eskai meleti: „Nacein nene oma miččed-ne sektantad”. Prihad ištuiba ühtes, lu-
giba lehtesid, a sid’ mikš-se marširuiba stadionadme, kut likundurokal. Neičukaine ani ei varaidand heid i ei čududelnus, mikš hö vediba ičtaze muga i ei toinejiččikš. Prihad kut prihad – heihe ei olend ni-mittušt melentartust, modod ei olnugoi jalos melevad, dai atletoid heiden keskes mugažo ei olend. Tämbei hö möst kerazihe neche redukahaze stadionudehe, i mitte-se kokat’ starinoiči heile politikas, voibuižes, kanzan znamoičendas, miččiš-ne suriš idejoiš. Kaik nece oli tuskusine, kuti školas, i Nastoi ei kundlend. Hän ištuihe aidan päle i meleti, midäk pajatada prihoile, miše hö homaičižiba Nastoid i hot’ vähäižel pagižižiba hänenke... A prihad äkkid seižutihe i zavodiba marširuida joksendtehudme. Hö pajatiba miččen-se pajon, no muga hondoin, miše Nastoi ei voind toimetada ni üht vajeht. „A minä pajatan äjal čomemba! – homaiči hän meles. – Pidab varastada; nacein hö pigai heitaba marširuindan”. Nored prihad pigai azotihe, erased ani läksiba stadionaspäi, a toižed ištuihe laučoile i zavodiba lodud. No ni-ken ei tulend Nastoinnoks, i ni-ken ei kacund ani hänen polhe-ki. Neičukaine jo takai abittas, miše händast ei homaičenugoi, i läht-ta, no sidaig se priha, kudamb starinoiči toižile politikan polhe jäl’gmäi homaiči Nastoin i tuli kacmaha tundmatomaha neičukaižehe. – Mikš sina ed ole školas? – küzui hän. Nastoi jo harjeni antta vastusid mugoižile küzundoile i katlemata starinoiči, miš om azj. Priha ei čududelnus, no sanui: – Kaikile lapsile tarbiž kävuda školha. Siloi Nastoi völ starinoiči hänele, mikš hän ei navedi kävuda školha. Priha oli meletanu pordon aigad, a sid’ homaiči: – Ku opendajad tedaižiba, miše hö vaumičeba meiden lapsid todesižen, suren elon täht, a openikad tedaižiba, mihe näht hö opendase, i navedižiba kožmust da sebranladud, ka sinä-ki käveližid školha hüviš meliš... Nastoi vaiše furskahti. Hän ei navedind melevad tonad i notacijoid – kaik nece vaiše johtuti hänele opendajiden polhe. – Ala varaida, minä enambad en pagižeškande muga! – sanui priha; hän ozaiži Nastoin meletused. Siloi Nastoi kacuhti hänehe jo toinejiččikš...
78
– Minun nimi om Markoi, ezitihe priha. Hän pidi očkid, i sikš lujas nahodi üläopenikha. „Nacein hän todeks om melev, ku starinoičeb toižile sebranikoile politikas!” – meleti Nastoi. No sid’ priha möst zavodi pagišta, mitte heil om hüvä sebr, midä hö tahtoiba, mitte om heiden flag... I hot’ hän napri pagišta muga, miše Nastoi el’genaiži händast, üks’-se neičukašt jalos haikostoitti. – Magazid-ik? – Ff! Nece ei ole sinun azj. – Ka minä en tahtoind abitta sindai. No hüvä, hüvä om. Midä sinä teged necil stadional? – „ Midä”? Ka minä elän naku. – No minä ni-konz en nägend sindai neniš tahoiš. Sinai om gitar. Mahtad-ik väta? – Kutak? Mahtan. Da i völ pajatan gitaranke. – Oh! – čududelihe Markoi. – Kenen pajoid pajatad? – Vaiše ičein, a toižid en teda-ki, – sanui Nastoi. – Oho! Minun sebranikad lujas navediba pajatada, ka kac, korvad-ne heil hondod oma. A miš sinä pajatad, neičukaine? Unohtin küzuda, kut sindai kuctas... – Ka Nastoikš kuctas! Nastoi levedas muhahti i sid’ tariči prihale: – Ku tahtoid, ka voin ozutada, kut pajatan. – A voi! – ihastui Markoi. Hän ei vauvatand-ki, miše ken-ni tuleb stadionale i völ pajataškandeb!.. Nastoi kaiken aigan om muštnu, miše tuleb mugoižen päivän päminut, oti gitaran i zavodi pajatada. No hän völ ei pajatand ičeze armhid pajoid. Südäininstinkt sanui hänele: nene pajod pidab jätta jäl’gilepäi, miše vägestada kaikid ičeze talantal. Nastoin pajoiš ei olend koverikahid sanoid i melevid uzid idejoid; ned sanad ei manitanugoi ni-keda, sikš ku hö läksiba hüväs südäimespäi. Kaik necen mirun pahuz’ ei voiži upehtoitta necida nort hengen čomut, kut käredad möhäižed pakaižed ei voigoi rikta ezmäižid keväz’änikoid. Redukahal stadional tegihe hillemba... Päliči pordos aigad ni-ken prihoišpäi jo ei lodeidand, i kaik kundliba Nastoid. Sid’ kaik hö kerazihe ümbri neičukaižes.
79
Nastoi lopi ezmäižen pajon i augoti toižen, sid’ koumanden...
„Mitte oza tuli! Mitte čudosine, sanumatoi oza äkkid muhahti minei! Völ ni-konz ni-ken ei kundli mindai muga tarkašti, i nacein nene prihad el’gendaba, midä minä tahtoižin sanuda neniš pajoiš!” – meleti hän. Ka, hö kundliba händast. Heiden elos oli vähä mugošt; hö pajatiba ičeze maršid da gimnoid, no sanad neniš pajoiš oliba täuded melevust i rohktust. Nastoi kaiken pajati da pajati. Ken-se toi hänele voileibän, ken-se – penen butulkan limonadad. Ni-ken ei sanund ni vajeht, kaik vaiše kundliba da kundliba... Nastoi pajati keskustamata i lopuks päti pajatamha ičeze uden pajon – päiväižen polhe. Nacein mö lugižim sen pajoižen jalos naivižeks, no konz neičukaine om kacuhtanu kundlijoihe, hän el’genzi – nece om hänen parahim pajo! Erased prihad kundliba sen muga, kut kundeltas vaiše Jumalan sanoid, i Nastoi eskai vähäižel pöl’gästui... No konz neičukaine oli lopnu, kului mugoi torok aplodismentoid, miše ken-ni voiži meletada: nakhu kerazihe sur’ kogo rahvast. A sid’ kaikutte ladi tulda lähemba i sanuda Nastoile hüvid sanoid... Vaiše pigai neičukaižen päs töngahti meletuz: a kut-žo rauk läžui – pičuine Kiraine venub üksnäze fateras? Nacein hän jo varaidaškanzi... Nastoi sädihe lähtta, kaik paikičiba händast, miše hän jäiži, no Nastoi starinoiči sestrijan polhe, i siloi neičukašt pästtihe. – Hei! – kirgui Markoi jäl’ghe. – Kus sinä eläd? – Pakuižes pertiš susedkujos, – rigehtu-si andoi vastust Nastoi. Neičukaine joksi irdadme i eci sil’mil’ keda-ni, kel voiži küzuda, äjak om aigad. No irdal ni-keda ei olend; matk oli lühüd, i Nastoi pigai putui kodihe. Konz hän avaiži uksen, kaik oli enččikš: Kiraine hilläšti soipoti magattes, keitimpoles muga-žo hilläšti uraiži jäškap, no päiväižen sil’mäd jo läksiba neičukaižiden honusespäi... Ffuu... Kaik om hüvä! Pidab meletada longiš. Nastoi teravas rušihe, ripputi gitaran seinäle, pani päle kulun ezipaikan i zavodi keitta kartohkad, kudamb oli päsömän neciš kanzas. Nastoi kacuhti Kiraižehe. Hän magazi muga, kuti amu eli magadamata. „Nacein
80
81
kaiken päivän voiži magata” – meleti Nastoi; hänes möst heraštui vanhemb sizar, i hän lujas-lujas tarkašti tartui keitandaha. Sil aigal hänen mel’he sündui ezmäi üks’ kuplet, sid’ – toine, i kuni Nastoi vakačihe keitimpoles, tegihe kogonaine pajo – i muzik, i sanad. Nece pajo oli tämbeižiden prihoiden polhe, siš, kut hö marširuiba da pajatiba, kut kundliba Markoin meiekahid paginoid. Om sel’ged, miše Nastoi ei tedand ni-midä heiden elos, ei voind arvostelda heiden tegoid, no nügüd’ hän pidi muštos Markoin sanad: „Meiden flagal om päiväine, päiväižen znam” – i nece lämbiti neičukaižen südäimen, ved’ hänen täht ei olend ni-midä čomemba i armhemba päiväšt... Mam-ki oli hänen elon päivoin, i ningoižel penikaižel päiväižel oli pikaraine Kiraine. Nastoi mäni kacmaha, ei-k völ nouzend sizar: kartohk oli jo vaumiž, i iče hän jo tahtoi söda. Prihan voileib (kut limonad-ki) om kadonu pohjatomaha südäikohthu jo amu-amu... „ Kiraine... Kiiraine...” – hilläs kucui Nastoi, a iče meleti: „Ka nouze, nouze, ole hüvä, a se minä pigai kolen sömännäl’gha!” Kira nacein om kulištanu hänen sanad, sikš miše kärauzihe toižele bokale. „Kira...” – möst kucui čiža. Kiraine avaiži ezmäi ühten sil’mäižen, sid’ toižen, sid’ komedas haikostihe i sanui: „ Hüväd homendest!” – Kiroi! Long’aig jo tuli! – nagroi Nastoi i völ ližazi, – i minä olen jalos näl’ghine. – Ka keita midä-ni, – holetomašti vastusti Kiraine. – Minä jo amu olen keitnu kartohkad! – Ka? O, nu siloi minä mänen keitimpolhe. – Kira ištuihe i kiskotihe. – Oled läžui, i sinei ei sa seižutadas! – Hm! Ed-ik pästa mindai zahodaha-ki?.. – čududelihe sizar. Nastoi vaiše maihahti kädel – südäikoht jo käski unohtada kaiken polhe. – Ka mäne kuna taht... paremba – sömlaudannoks! – sanui hän. Jäl’ghepäi hö ištuiba keitimpoles, sömlaudan taga, söiba hulad kartohkad i ridliba, midä voib tehta läžujale, a midä – ei sa. Tedadik, mitte nece küzund om koverikaz! Ku vaiše Nastoi ladli nevoda Kiroile, miše hänele om paremba venuda, miše uni om parahim
doktor, ka sizar sid-žo homaiči, miše läžujad last ei sa jätta kacmata. – No sinä iče pästid mindai irdale! – kirgui Nastoi. – Johtuta! Olen pakičenu sindai, i sinä sanuid, miše minä voin lähtta kävelmaha! Minä-žo en hätkeks lähtend! – Ala kiroda Kirad! – kirgui vastha Kira. – Minä olen mučuine läžui neičukaine!.. – Hei, pičuine-mučuine! Ni-midä, konz käveleškanded školha, ka sinai kaiken linneb taht läžuda!.. Školas sinei ozutadas! – Mihe-k näritatoi, ropakoikaz? – Ropakoikahaspäi kulen! ...I sid’ mö jätam heid, sikš miše hö kaiken ridliba da ridliba ehthasai, a nece ei ole rad! Homendesel Nastoi oli hüviš meliš: hän el’genzi, miše iče läžuškanzi, nacein Kiroi tartuti händast. Mamoi vaiše hengahti, ištuihe ištmele, meleti pordon aigad i päti: – Kaik! Kucun lekart – teile molembile! Tämbei minä iče jän kodihe. – Hän nägišti, kut toižetihe Nastoin mod, i ližazi: – Pidab völ küzuda susedoil, lahtlid-ik eglai kodišpäi. Om sel’ged – Kiraine ei sanu ni-midä, no minei näguse, miše sinä jätlid sestrijad kacmata, nacein möst kävelid redukahid kujoidme ičeiž gitaranke! Mihe-k sinä otlid minun kaglpaikan? A? Ed himoiče antta vastust? E-eh... Nastoi el’genzi – mamal-ki om luja taht jäda kodihe, hän iče oli lujas surdunu radmas... Konz mam läksi susedoihe, miše kucta telefonadme lekart, neičukaine sebazi i siliti Kiroid, kudamb lujas hubdui (hän ei navedind doktorid), i hilläšti tuli iknannoks. Tämbei om ani toine sä, mi eglai: kaik taivaz om hahkoiš pil’viš, päivašt ei ole, parvehed varišoid komedan krongandanke ragaiba pertiden alle. Päiv om tuskusine da opalakaz... Äkkid hän nägišti, miše heiden kujoidme mäneb šištak prihoid – nenid prihoid, kudambile Nastoi pajati eglai stadionas. Konz prihad oliba tulnuded pakuižen kaks’žiruižen pertinnoks, hö azotihe i seižutihe rivehe. Sid’ neičukaine nägišti Markoid i ihastusiš maihutaškanzi hänele kädel. Hän homaiči: susedpertiden eläjad mikš-se lujas varaidaba prihoid i peitase ken kuna. Oh, miččed el’getomad
82
83
hö oma! Markoi sanui midä-se ičeze prihoile, i hö pajataškanziba; kaks’kerdaižen st’oklan kal’t ei kulund vaihid, no kaik pajatajad kacuiba vaiše hänehe, Nastoihe... A hän seižui iknanno i meleti vaiše siš, miše hä-nel völ ni-konz ei olend čomembad minutad, miše homen hän tegeb völ parembid pajoid, voib olda, andab kaiken ičeze elon necile töle. Kiraine-ki ei voind tirpta i tuli iknannoks – kengata, öräcnäs, – sebazi čižoid i mugažo kacuškanzi irdale. Hän ei nägend ni-mittušt pojavad ičeze lühüdahkas elos! Mihe polin pajatiba prihad? Sen polhe, kut hö marširuiba ahthal šištakol, siš, miše heiden flag leihub korktuses, miše heiden idejad toba ristituile leibäd, miše hö kucuba kaikid tulda heiden rivihe... Neičukaižed ei kulnugoi nenid sanoid, hö vaiše nägiba prihoiden letud päd i heiden palabad sil’mäd; kaik näguihe ningoižeks čomaks, znamasižeks, ani kuti praznikan aigan! Nastoi mujušti, miše kenen-se käzi veri hänen ougale; hän kacelzihe – neičukaižiden taga seižui hüvä, mugoi sula mam. Hänen keväz’sil’mäd muhaziba, i eskai kärpiškod kadoiba kuna-se modolpäi... – Nastoi, Nastoi... – sanui mam. – Kirjuta-ške paremba pajoižen sinun pestrakoiden polhe!.. A doktorad-se minä üks-se olen kucnu!
Nikolai FOMIN Ö-ECIND http://kodima.1accesshost.com/literatur/oe_ecind.htm Päiväine oli jo tobmad lasknus, konz radnikad, surdnuded i näl’gastunuded, pördihezoi heinäntegolpäi. Edes kaikid joksi koir Dimok, se hot’ i vanh oli, no kodihe kaikuižel kerdal tuli ezmäine. Hänele jäl’ghe haškuiba vellesed Van’a i L’oša i heiden sizar Gal’a. Tagana kaikid astui tat, hän jäi jäl’ghe sadale haškule. Hänele oli jo äi vozid, i hotkas astta hän ei voind. Noremb kaikid oli Van’a, hänele täudui vižtoštkümne vot, no korktusel i hardjoiden levedusel hän jo sabuti vanhemban vellen L’ošan, kudamb oli videle vodele vanhemb Van’ad. Velled i Gal’a heitiba jaugaspäi sapkad i ištuihezoi laučale, kudamb oli iknanaluižel, lebule. Vähän möhemba heidennoks ištuihe tat-ki: hän ezmäi pani koiran čepile i andoi sille vet. Oli čoma ištta lämän ehtaližen päiväižen al, hillüdes, kudamban treložiba harvašti linduižiden lühudad pajod i koiriden nutand. Tat i L’oša, kut edeližil kerdoil-ki, viritiba čigarkad. Pertišpäi läksi mam, hän jäi emagaks kodihe, miše tehta kodiradoid, kuni radnikad oliba heinäntegol. Edes mamad joksi kaži Puša, kaikuižel kerdal kaži meleti, miše ižandad tuliba järvelpäi, kalaspäi i toiba magedad kalad. – Nu midä, radnikad, äjän-ik nitit tämbei? küzui mam. – Ka kegoks-se nitim, tedan. Ku vaiše linneb kego-ka. Iče tedad, mitte sigä hein kazvab. Da i kut živatad necida heinäd söba mugažo čomin tedad. Hüvä, miše sä om läm’, ei tarbiž radod äjan tehta – homen mänem ka i kegon ehtaks panem, kerdan vaiše kändam, pordoižen varastam i satho, a eskai kegoho. Tuliba-ik živatad? – Lehmäd-se tuliba, a härgad völ ei ole. Paimen-ki ei teda, kus se om. Muite-ka kodihe kohtha tuli, ühtes lehmidenke... Sil vodel Mironovoiden kanz pidi kaks ’ lehmäd, pol’toštvoččen härgan i vazan. Lambhid oli viž henged – nel’l’ lambast i bošak. Oli völ enamb kah-tedkümned kanad i kukoi. Mugoine-žo
84
85
kanz, kut i lopud heiden küläs. Tat i mam radoiba kolhozas, kazvatiba viž last – kaks’ tütärt i koume poigad. Vanhemb poig, Saša, ajoi Vologdaha, sigä nai, sinnä jäi-ki elämaha. Völ oli kaks’ tütärt: Ol’a i Gal’a, molembad läksiba mehele i eliba sures küläs, kudam-bahassai oli vižküme kilometrad. L’oša openzihe institutas, Volog-das, a Van’ale jäi kaks’ vot opetas školas. Oli völ Van’a-dedoi, kudamb eli sigä-žo, heiden kodiküläs... Ecmaha härgad mäniba tat L’ošanke i paimen. Hö ehtiba vaiše hotkašti jolauta čajud. Koume kilometrad hö ajoiba motocikloil, edemba hö tönduiba jaugai, miše kulištada živatad, da te-ki mugoi – motociklal ed aja. Se oli vanh šimjärvleine te, mäni hän pidust’ joged. Astuiba hö hilläšti, seižuteldes sijoidme. No kuliba hö vaiše linduiden pa-joid. Tuliba hilläšti Hutorahasai – ende sigä oli hutor, a nügüd’ oli jänu vaiše sur’ pöud, kudambal kolhoz niti heinäd. Sid’ ecijad ištuihezoi hengahtamha pordoižeks, kur’ouziba. Edemba ecmaha mäniba tat L’ošanke, paimnele pidi mända kodihe. Zavodi hämärzduda – oli jo eloku i pimenzdui hotkas. Mecas seižui hillüz’ – lindud jo panihezoi magadamha, a ölindud i ömec-živatad völ ei nouznugoi. Ni-üks’ lehtesut ei kubahtand – ei mille olend kubaidoitta, ku ei olend ni üht tullein hengahtust. L’oša ezmäižen kerdan astui ökorbedme, hän ezmäi ajelihe kalaha öks toižeks, no ninga, kut necil kerdal, hän mecas völ ei olend. Hämäras kaikuine pu näguihe hänele mecživatan – pahemba kaikid nenihe koskuiba koval tulleil veretut kuziden jured. L’ošale hö näguihezoi kondjikš, vaiše konz hän tuli lähemba juridenno, zavodiba näguda juruded, ma neniden keskes. Völ L’oša punoti päl kactes, aigoin mitte-ni mecživat nägeb jo heid i hänen pakuižed sil’mäd palaba mecan pimeduses. No ni-keda ei olend. Tat homaiči, kut L’oša vedab ičtäz i muhahti: – Sinä midä, varaidad? Tedan varastad, miše mitte-ni kondi äreidusenke hüppähtab tele. Mecas, poigam, ei tariž varaita mecživatoid. Mecas tariž kaitas kaks’jaugašt’ živatad – ristitud. Vaiše hän tahtoib toižile midä-ni hondod. A mecživat ni-konz ei koske muite, vaiše ku hän om poigidenke, libo tal’vel händikaz vai il’bez näl’gäspäi voiba päle hüppähtada.
– A sinä paksus-ik olid mecas ninga, kut mö sinunke? – küzui L’oša. – Dovedihe olda, kävelin üksnäin-ki, – vastazi tat. – Jose sinä ed varaidand? – A midä sid’ varaita-se. Jäl’ghe voinad, konz minei täudui kaks’toštkümne vot, minä paimenzin vazoid kolhozas. Aig se mitte oli, händikahid oli kinktän. Keskel päiväd külädme joksenziba, koirid söiba. Nece oliba näl’gvoded i ristituile i živatoile. Kerdan händikahad härgan ani küläspäi veiba, ani jäl’ghe voinad. Mö siloi elim Jeremagjas. Paimen toi lehmid külähä, vaiše pertišpäi, kudamb sires oli, härg astui jäl’gil – jäi se, aigoin, sadale metrale. Lehmid i vazoid emagad jo saubata zavodiba, kut kaik kulištiba möngandan. Mö vanhemban sizarenke kacuim iknaspäi – koume surt händikast, kaks’ tagana, a üks’ laptas küksiba härgan mecan polhe. Ni-ken ei ehtind tehta ni-midä. Vaiše pihkuišpäi kuluihe ningoi möngand, miše paremb oli korvad saubata. Mö sizarenke peitimoiš pöl’gastusiš päčile. Eskai mam, konz tuli radolpäi, koirusti meid – tariž oli rehtlöihe iškta, miše händikahid küksta. Kus sid’, konz ningoman ezmaižen kerdan näged. A iče äjan kerdoid kävelin mecha ecmaha vazoid, erasašti kaiken ön käve-led ecmas, ni-midä. Živatoid händikahad kezal kosketaba, no ristituid ei rohtigoi... Hilläšti ecijad tuliba sijanno, kus vanh te läksi udele – se oli lesopunktal tehtut te, kudambadme mašinoil vedihe mec. Oiktal polel se astui mägen alle – sigä kahtes sadas metras joksi jogi. Ecijad läksiba udele tele i kändihezoi hurale polele, kodin polhe. Astuiba vižkümne haškud i teveres tegiba pažagan. – Aigoin segoi härg, varastam tägä, voib tehtas, miše astuškab siriči, sanui tat. L’oša tatanke ištuihezoi paremba, viritiba čigarkad, kaikuine meleti min-se ičeze. L’oša kacui lämoihe, kut kibinod pažagaspäi lendaba ülähäks, pimedushe. – Edahaks-ik om tägäpäi Šimjärvehesai? – ühtnägoi küzui L’oša. – Ku kohtha-ka, aigoin koumekümne kilometrad. A midak sinei?
86
87
– Muite, ni-konz en olend sigä. Iče olen Šimjärvläšt rodud, taht om ho-maita, miččes sijäs eliba meiden dedoid. – A sigä tobmad ni-midä ei jänu. Kaik pertid kalanikad poltiba, vaiše seižub pert’-toine. Kalad sigä äi om, mugomad magedad kalad ni-kus ei ole. – Minä kulin, Šimjärves om mitte-se Must Haud? küzui Uoša. – Ka, om. Iče nägin. Se om järvenno. Järvespäi sinnä jokseb jogi. Konz om äi vet, ka vezi täutab kaiken Mustan Haudan i tegese mugoi ei sur’ järvut. A konz vet vähä – vezi Šimjärvespäi jokseb Mustaha Haudaha – mugoi sur’ must reig mas. – A kuna vezi jokseb Mustas Haudaspäi? – En teda, pagištas, miše Vauktaha Järvehe, ningoi jogi jokseb sinnä man al – Šimjärv ved’ ülemba Vauktad Järved om. Oliba tedaimehed kuspäi-se tulnuded, pästiba znamoitud kalan Mustaha Haudaha i löuziba necen kalan Vauktas Järves. Aigoin tozi om-ki. Völ Šimjärves jogi om – ani järves. Veden al jokseb. No neche polin minei vaiše starinoitihe, en teda enambad ni-midä. Ecijad pagižiba völ pordon, eskai tat zavodi nukkuda. L’oša kacui hilihe – pažag jo sambuškanzi, i meleti Mustan Haudan polhe. Aig astui, ö zavodi jo loptas, teravas jo vaugištuškab. Ühtnägoi L’oša min-se kulišti i lendi pän. Ken-se astui tedme jogen poles-päi. „Kuspäi voib ottas keskel öd i ningomas sijäs ristit?” meleti L’oša. „ Haškud-ne ristitun oma. ” Prihäč noustati tatan: – Tatoi, ken se astub tedme jogen polespäi. Molembad zavodiba kacta sinnä polhe, kuspäi kuluihezoi haškud. Ezmäi mi-se zavodi vaugištuda, eskai ecijad tundištiba tutaban härgan kärzan. – Ka nece om meiden Bot’a, – heikahti L’oša. – Bot’a, Bot’a, kut sinä tända putuid-se, midak sinä, segoid? Raukaine. Mängam nügüd’ kodihe. L’oša hotkašti sambuti pažagan, i ecijad tönduiba kodin polhe. Tönduiba ut tedme – astta oli vähäšt edahamb, no paremb i kebnemb. Härg astui lujas hilläs. Nägui, miše hän surdui i kabjad oliba satatud – te oli kova. Sen täht härg astui tevertme. Astta tarbiž oli
ühesa virstad. Matk ei pit’k, no surdnuzile ristituile, da völ živatanke, kudamb habi astui, astta dovedihe nel’l’ časud. Konz hö tuliba jättut motociklanno, tat ištuihe i ajoi kodihe, miše mam tuliži vastha. A L’oša härganke hilläšti täpotiba tedme... Necil päiväl ni-ken ei mänend heinäntegole, L’oša tatanke magaziba, a kahtele heinäntegol ei midä rata. Härg-ki mugažo jäi lebaidusele kodihe.
88
Nikolai ABRAMOV RUNOD http: kodima.1accesshost.com/abram.htm Elegia Pigai langetas sügüzen kuldad, Pihlän lämoin-ki sambutab vihm... Minä lidnha en rigehti tulda, Kuti kaskeses tabazi rihm. Lujas čoma om kävelta hillei, Lehtid pakuižid mujeleb keng. Vaiše lämoiš jo sambudas hiled, Vaiše rindhiš jo vilumb om heng. Kulen taivhalpäi komedad kidad, Letas kurged... vai joucniden än’... Mehil keskes möst torad i ridad, Kuti armastuzkuna-se män’. Sobad taciba habad i koivud, Vaiše lämemba sobihe kuz’... Toižed azjad i erased toivod, Uded tahtoindad, armastuz uz’. Järves tünikas kül’besoi sorzad, Kahten ujudas... čukoišoi möst. Ken-se pöl’göiti... Löutas-ik ozad? Mi heid varastab pimedas ös? Armhan kadotab ambundas pahas, Üksnäz kevädel pördase sorz... Vaiše minä en tule jo tagaz, Pörte en, a ni-konz, a ni-konz...
89
Kibu Lujas vähä taivast, vaiše seinäd oma, Jose pandud maha, jose venun kaumas? Uned nägen pahad, kuti mindai taptas, Tedan, aig om tulnu – veičel soned čapta. Kuverz’ igad anttud – tedab vaiše Jumal, Lujas kibu paha lähteškab konz humal. Vaiše tuleb vägi, unohtase kibu, Feniks-lindun kartte tuhkaspäi mä libun... Minun rinhad kuti rebiteldas künded, Räkas higos nouzen, sil'miš seištas kündled. Jose aig om kolda, en ole völ ravaz... Midä minun polhe johtutaškab rahvaz? Elin elon sel’ktän, elin konz i mustan, Vaiše – tunden kodin, kazvatajid muštan... Uskon – tuleb vägi, unohtase kibu, Feniks-lindun kartte tuhkaspäi mä libun.
90
Jevdokija Sinä oled kaikiš edemb, Sinä oled kaikiš lähemb... Kuti čomid pajoid enamb, Kuti hubid päivid vähemb. Segoin minä elonkor’bes, Midä tehta, kuna astta?... Sinun tehut tuli vastha, Kuti amu konz-se nores. Kuti sügüz’sä sä – pimed, Kuti tal’ven lumi – vauged. Kaikiš paremb, armaz nimi, Vaiše mägi – lujas korged. Süvä järv, vai madal jogi? Keväz’mec, vai sügüz’lehted? Tariž astta kuna jaugei, Avoi kebnei venhut tehta?.. Seižub mägel korged pedai, Libun, kacun, otan pähä... Oled sinä kaikiš edemb? Oled sinä kaikiš lähemb?...
91
Linneb sinunke täuz’ meiden ma, Linneb terveh i nor’ meiden mec. Tun’ i päivokaz tegese sä, Minä en huba linneškan mez’. Tagaz kevädel tuldasoi lindud, Pahad živatad keratas künded. Kazdas koivuile vihandad lehted, Sinei änikoid äi linneb resttet!
Pihl’ Midä seižud jogen päl Pal’hal jaugal, pal’hal päl? Rusttad marjad kandad mest, Kacub sinun päle mec. Kuti neižne, sinä bask, Kazvad čomas mustas mas, Rindal nägub reboin händ, Letas kurged ülähän. Mäneb sügüz’, tuleb tal’v, Lankteb sinun vihand pal’t. Ahav alastoman löb, Pühut rusttad marjad söb.
L. J. Linneb sinuta pal’l’az kaik ma, Linneb sinuta kuiv meiden mec. Kaika linneškab vihmakaz sä, Minä tegemoi hubakaz mez’. Lindud letasoi meriden taga, Vaiše kevädel ei tulgoi tagaz. Koivuil vihandad langetas lehted. Lindäs änikod ahavol resttud.
Kodite Minä pahan lidnan jätin, Kodimale ajan mest... Sel’ged vezi meiden järviš, Vihand jogen taga mec.
92
Minun sizar – kor’bes kägi, Keväz’mecoi – minun vel’l’... Kaikiš korktemb – meiden mägi, Kaikiš paremb – meiden kel’. Muren’ mašin, astun jaugei, Mel’, sä kod'he mindai ve... Kaikiš pit’kemb – meiden jogi, Kaikiš armhemb – kodite!
Keväz’ tuli Keväz’ tuli, keväz’ tuli! Ojad jokstas, lumi suli. Mi ol’ vauged, nügüd’ – vihand, Mäčhu pöudol vätas prihad. Keväz’ tuli, keväz’ tuli, Koivunveden mujan hulil. Keväz’vihmal holed pezi, Joges lämšuškandeb vezi. Keväz’ tuli, keväz’ tuli! Mecoin änen korv jo kuli. Täudub änil lindun peza, Lähen om jo – armaz keza!
93
GYERMEKSZÓ Marina SIDOROVA (5 klass) KUT GOL’L’ MUŽIK CARIN MANITI „Kodima”-lehtez: nomer 7 (heinku) 2001 Eli-oli car’. Navedi hän kundelta sarnoid. Naku tuli nece aig, konz hänele kaik sarnad starinoitihe. Ku ken-se sanui sarnan toižen kerdan, hänele čaptihe pän. Neciš carstvos jo kaikutte mez’ varaiži starinoita sarnoid. Kerdan eraz gol’l’ mužik tuli carinnoks i pagižeb: „Minä sanun sinei sarnan”. Car’ sanub: „Sinei čaptas pän, ku minä tedan sinun saman”. Mužik zavodi: „Eliba-oliba sinun bat’ i minun bat’, paniba hö tanhan. Oled-ik kundelnu necen polhe midä-ni?” „En,” – sanui car’. „Nu, siloi homen sanuškanden” – toivoti mužik. Toižel päiväl tuli gol’l’ mužik i pagižeb edemba: „Sinun bat’ i minun bat’ paniba tanhale haugoid. Tedad-ik sen polhe, car’?” „En,” – sanub car’. „Nu, ku ed, siloi homen tedištad lopun,” – i läksi mužik kodihe. Car’ käski ičeze abunikoile sanuda mužikale, miše kaiken hö kundliba i kaiken tedaba. Gol’l’ mužik tuli udes i pagižeb: „Sil aigal sinun bat’ oti velgha minun bat'alpäi kümne bučud kuldad. Tedad-ik?” Slugad hüvin muštiba, kut car' openzi i andoiba vastusen: „Mö kundlim!” Caril kündled oliba sil’miš, konz hän andoi mužikale kümne bučud kuldad. Nügüd’ mužik om bohat i eläb čomin.
94
95
TARTALOMJEGYZÉK
Nina ZAICEVA: KÜLLÄINE RISTIT TERAMBA RADAB Paavo VOUTILAINEN: OMAR HAJAM CARELIAKULEHTESEN SEMENDKUN NOMERAS Nina ZAIСEVA: KEBNEMBA ÜHTES Nikolai ABRAMOV: ELONPU ÄNIKOIČEB OJAT’-RANDAL Nikolai ABRAMOV: KIRJUTAJAN KODIMA-SAREL Nina ZAICEVA: EZMÄINE UDEN NEVONDIŠTON IŠTUND Olga ZAICEVA: MA KUTI SARN Galina BOGDANOVA: KAIKUČČEL OM IČEZE PEN' KODIMA Galina BOGDANOVA: KAIKUČČEL OM IČEZE PEN’ KODIMA (LOPUND) Nikolai ABRAMOV: JÜGED OM SADAS ENARVEN KÜLÄHA Natalja ANTONOVA: PÖRDUTADA KARJALAN KÜLILE IČEZE NIMED Nikolai FOMIN: NORIŠT KERAZIHE MOSKVAHA Nina ZAICEVA: LÜHÜDAD KUVASTARINAD
ÚJSZÖVETSÉGI RÉSZLETEK EVANGELII MATVEJAN MÖDHE (OTEGED) MEIDEN TAT KÖZMONDÁSOK, SZÓLÁSOK, SZÓLÁSHASONLATOK, SZÁLLÓIGÉK TANULMÁNYOK Nina ZAICEVA: VEPSÄN KIRJKELEN PROBLEMAD: OLEM-IK SURMANKÜNDUSEL? Nina ZAICEVA: BIBLIJAN KÄNDMIŽED HENGAHTABA UT ELOD KELIHE CIKKEK Nina ZAICEVA: KAIK RIPUB ELÄJIŠPÄI Marina GINIJATULLINA: OPENDAB MEID NÄHTA HÜVÄD Olga ZAICEVA: MEHIDEN EZMÄIŽED AVAIDUSED Olga ZAICEVA: KULTURAN PURDE Maksim PLUHIN: MINUN JURED Nikolai FOMIN: KARJALA KERAZI KAIKID SUOMALAIŽ-UGRILAIŽID RAHVAHID
5 5 6 7 10
10 17 20 20
30 32 33 35 37 39 42 44 47 49 51 52 53
22 SZÉPÍRÁSOK
57
24 25 26 29
Maria ABRAMOVA: PAJO KALINAN POLHE Galina GERASINA: HEINÄNTEGO Lev TOLSTOI: KAŽIN POIG (Vepsäks om kändnu Nikolai ABRAMOV)
57 58 59
96
Lev TOLSTOI: ORAV I HÄNDIKAZ (Vepsäks om kändnu Nikolai ABRAMOV) Alevtina ANDREJEVA: RUNOD Nina ZAICEVA: RUNOD Maria ABRAMOVA: JOGIRANDAL Gul'a POLIVANOVA: ARMAZ KODIMA Igor BRODSKI: TODESINE IŽAND Igor BRODSKI: SUOMALAINE TE Igor BRODSKI: KEVÄZ’PAJO Nikolai FOMIN: Ö-ECIND Nikolai ABRAMOV: RUNOD
60 61 63 66 67 68 71 74 83 88
GYERMEKSZÓ Marina SIDOROVA (5 klass): KUT GOL’L’ MUŽIK CARIN MANITI
93